Keijo

After Dark

Valikko

After Dark

Patikoiden mäkeen - takamaastojen luomulaskua Steps-leffassa

Vapaalasku
Sveitsiläinen vuoristo-opas Sten Smola on kokenut ilmastonmuutoksen vaikutukset työssään konkreettisesti. Kutistuvat jäätiköt ja lyhenevät talvet ovat herättäneet Smolan etsimään vaihtoehtoisia tapoja harrastaa vuoristourheilua. Vastauksia kysymyksiinsä Smola esittää elokuvassa Steps.
Steps on lumilautailua ja hiihtoa esittävä dokumenttielokuva, jossa tavanomaisten action-otosten rinnalla näytetään ilmastonmuutoksen vaikutuksia vuoristoihin.

Elokuvan ydinajatuksena on esitellä ekologisesti kestävämpi harrastamisen malli. Vaihtoehtona hiihtokeskuksissa laskemiselle Smolan elokuva tarjoilee luonnonmukaisemman tavan laskea: vuorille noustaan omin voimin patikoiden. Ilmasta kuvatut otokset on kuvattu liitovarjon avulla. Lisäksi Steps -elokuvan kuvauspaikoille on matkustettu julkisilla kulkuvälineillä.

Elokuvan tekijät laskivat tuotantonsa hiilijalanjäljeksi 1,85 tonnia hiilidioksidia. Tavanomaisen laskuleffan tekemisen hiilijalanjälki on huomattavasti suurempi, karkeasti arvioiden 50-60 tonnia. Stepsin tekijät myös kompensoivat hiilijalanjälkensä myclimate -projektin kautta.

Steps esitetään Adventure Night -leffafestareilla Helsingissä lauantaina 19. lokakuuta. Sten Smola on paikalla esittelemässä elokuvaansa.

Ota kantaa

Luomulaskua?

Kyllä. 59% Ei. 41%
Ääniä yhteensä 115

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    6. 6

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    7. 7

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    6. Näytä lisää