Airi, Aira

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Olympialaisiin itseään säästelevä Poutiainen ei lähde Åreen

Alppihiihtäjä Tanja Poutiaisen selkä alkaa olla kunnossa, mutta lievästi flunssainen rovaniemeläinen ei halua ottaa turhia riskejä loppukautta ja Vancouverin olympialaisia ajatellen.

Niinpä tulevat viikot keskitytään harjoitteluun, ja lauantaina Åressa laskettava maailmancupin suurpujottelu sekä sunnuntain pujottelu jäävät väliin.

- Olin aamupäivällä täysillä harjoittelemassa ja selkä alkaa olla kunnossa. Minulla on ollut jo pidemmän aikaa kevyttä tukkoisuutta ja nyt on ääni vähän poissa, mutta muuten kaikki on kunnossa, selkäänsä Rovaniemellä viime viikon kuntouttanut Poutiainen kertoi maanantaina.

- Jos kyseessä olisi kauden viimeiset kilpailut, niin ehdottomasti lähtisin laskemaan. Joulun jälkeen alkaa tiivis kisaputki ja nyt on oikea ratkaisu jäädä harjoittelemaan Suomulle ja Leville. En ole lähes kolmeen viikkoon päässyt laskemaan kunnolla, joten lumipäivät tekevät oikein hyvää, Poutiainen jatkoi.

Poutiainen päätyi ratkaisuun keskusteltuaan maanantaina naisten joukkueen päävalmentaja Janez Slivnikin kanssa. Ennen Vancouverin olympialaskuja helmikuussa kiidetään maailmancupissa vielä yhdeksän tekniikkalajien kilpailua. Poutiaiselle on tärkeää olla kunnossa tammi- ja helmikuussa.

- Nyt tarvitaan suurpujotteluharjoituksia ja myös perusfysiikkatreeniä, että tammikuussa ei tule ennen olympialaisia mitään takapakkia tai väsymystä. Suomessa pitäisi olla hyvät olosuhteet harjoittelulle, joten uskon, että tämä ratkaisu Åren kilpailujen väliin jättämiselle oli oikea loppukautta ajatellen, Poutiainen päätti.

Åressa Suomea edustavat Tii-Maria Romar ja Sanni Leinonen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  5. 5

    Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

  6. 6

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  9. 9

    Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

  10. 10

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  5. 5

    Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

  6. Näytä lisää