Nestori

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Carlo Janka oli kukkulan kuningas

Sveitsiläinen Carlo Janka voitti maailmancupkauden viimeisen syöksylaskun keskiviikkona Garmisch-Partenkirchenissä.

Janka kukisti itävaltalaisen Mario Scheiberin 0,02 sekunnilla ja varmisti sen, että itävaltalaiset jäivät tänä talvena kokonaan ilman syöksyvoittoja. Näin kävi viimeksi 1991-1992. Sveitsiläinen Patrick Küng ja kanadalainen Erik Guay jakoivat kolmannen sijan.

Voiton ansiosta Janka ohitti maailmancupin kokonaispisteissä itävaltalaisen Benjamin Raichin 1 073-1 019. Miehet erottaa ennen kauden kolmea viimeistä kisaa 54 pistettä. Janka on mielissään, että ero on noinkin suuri ennen suurpujottelua ja pujottelua. Raich ei laskenut syöksyä.

Voitto oli Jankalle, 23, kauden kolmas syöksyssä ja kaikkiaan uran kahdeksas maailmancupissa.

- Radan alaosassa en tehnyt virheitä. Ylhäällä en ollut ihan täydellinen, Janka kertoi.Janka syöksyi radalla vasta numerolla 20 ja hyötyi parantuneista oloista. Näkyvyys koheni tuntuvasti.

Syöksycupin voiton oli jo aiemmin varmistanut Jankan maanmies Didier Cuche. Hän oli kauden kahdeksannessa kisassa eli finaalissa kahdeksas. Cuche potee kipeää selkää. Janka oli syöksycupissa toinen ennen italialaista Werner Heeliä.

- Jäin jo melkein pois, kipulääkkeen avulla kisannut Cuche sanoi.

Riesch kukisti Vonnin

Myös naisten syöksycup oli ratkennut aiemmin. Yhdysvaltalainen Lindsey Vonn varmisti voiton jo viime viikonloppuna Crans-Montanassa. Garmischin Kanadar-rinteellä voiton vei amerikkalaisen hyvä ystävä saksalainen Maria Riesch ennen Vonnia.

Maailmancupin kokonaistilanteessa Vonn johtaa edelleen selvällä erolla ennen Rieschiä, kun kolme kilpailua on vielä jäljellä. Vonnilla on 1 491 ja Rieschillä 1 246 pistettä eli kisa on vielä auki.

- Kyllä minä tämän häviön kestän. Täytyy olla realisti. Kaksi kultamitalia olympialaisista auttaa siihen, että jään toiseksi maailmancupissa, Riesch sanoi.

Riesch oli mielissään siitä, että voitti Vonnin lähes puolella sekunnilla.

- Tämä on ensi vuonna MM-kisojen ratana, joten on mukava tietää, että vauhtia löytyy, Riesch sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppäämällä vastaanottokeskuksen ikkunoista

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. 6

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  7. 7

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  8. 8

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Kuolemanvakavasti sairastunut valmensi Suomen MM-yllättäjää syöpäosastolta – ”Eipä tullut mieleen jättää lenkkiä väliin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppäämällä vastaanottokeskuksen ikkunoista

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. Näytä lisää