Tuija, Tuire, Vanessa

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Tanja Poutiainen Vancouverin olympiakisoista: Tavoittelen sitä, mitä puuttuu!

Alppihiihtäjä Tanja Poutiaisella on nyt arvokisoista kolme hopeaa ja kaksi pronssia, joten tavoite ensi vuoden olympiakisoihin Vancouverissa on päivänselvä.

-Tavoittelen sitä, mitä puuttuu, hän sanoo istuessaan pika-aterialla MM-kisojen VIP-tiloissa.

Takana ovat haastattelut, kansainvälinen lehdistötilaisuus ja dopingtesti, jo toinen kolmen päivän aikana.

Ennen kuin Tanja hakee itselleen hieman syötävää, hänelle huudetaan kolme kertaan "eläköön" ja nostetaan samppanjamalja. Maljapuheissa muistettaan myös komeasti 11:neksi laskenutta Sanni Leinosta.

Se, mitä Poutiaiselta puuttuu, on kultamitali.

Sitä hän lähti tavoittelemaan myös näistä Val d'Isèren MM-kisoista. Siihen hän ei nyt yltänyt. Silti kaksi pronssia on kova saavutus. Näillä mitaleilla hän on maailmanmestaruuskisojen paras tekniikkalajien laskija.

Kukaan muu naislaskija ei saanut mitalia sekä suurpujottelusta että pujottelusta.Pujottelukisa oli loppuvaiheiltaan Tanjalle suurpujottelun toisinto. Hän seisoi maalialueella voimattomana odottamassa mitä jäljellä olevat laskijat tekevät. Hänen jälkeensä laski vielä kahdeksan naista, joten heikoimmillaan hänen sijoituksensa olisi yhdeksäs.

Muiden epäonni kääntyy lopulta Tanjan onneksi. Sehän on osa urheilun draamaa.Mutta harvoin nähdään sitä, että kolme ensimmäisen kierroksen parasta laskijaa epäonnistuu.

Poutiaisen Val d'Isèren kisojen toinen MM-pronssi varmistuu vasta sitten, kun kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Italian Manuela Mölgg pilaa kisansa lopullisesti kepillä numero 55 ja hänet hylätään. Kolmantena ollut Ranskan Sandrine Aubert ei kestä kotikisan ja presidentti Nicolas Sarkozyn läsnäolon tuomia paineita ja putoaa sijalle 26, viimeiseksi. Kakkosena ollut käsivaivainen Lindsey Vonn puolestaan kaatuu.

Kun Poutiaisen mitali varmistuu, hän pomppii riemusta sen minkä monoillaan pystyy. Rinnalla juhlivat Sanni Leinonen ja alppihiihtäjien henkilääkäri, ortopedi Eero Hyvärinen. Mutta mitä ihmettä? Tanjan piti lähteä kisan jälkeen jo kohti Milanoa, jossa hänellä on lentokenttähotellissa huone varattuna.

Sunnuntaina odottaa lento Helsinkiin ja edelleen kotiin Rovaniemelle.

- Minulla ei ole kämppää ensi yöksi, hän huudahtaa asianhoitajalleen Martti Uusitalolle.

On siinäkin murhe! Onneksi Uusitalo pystyy hoitamaan Tanjalle majoituksen sunnuntaiyöksi ja myös aamuksi kuljetuksen Milanoon. Niinpä Tanjan ei tarvitse lähteä illan palkintojenjaon jälkeen heti Milanoon vaan hän voi jäädä nauttimaan menestyksestään.Mutta sunnuntai-iltana hän on jo Rovaniemellä, ja sitten alkaa hiihtoloma!

Seuraava maailmancupin osakilpailu on vasta kolmen viikon kuluttua.

Hänellä on maailmancupissa jäljellä kaksi pujottelua ja kaksi suurpujottelua.Niihin kisoihin hän lähtee entistä nälkäisempänä tavoittelemaan suurpujottelucupin voittoa ja kristallipokaalia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  9. 9

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  10. 10

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. Näytä lisää