Airi, Aira

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Poutiainen: Toivottavasti ei jäänyt maidot kaappiin

Neljäs yritys olympiatasolla ei tuottanut Tanja Poutiaiselle unelman täyttymystä. Poutiainen haaveilee kultamitalista arvokilpailuissa. Seuraava mahdollisuus on jo vuoden kuluttua Garmisch-Partenkirchenin MM-rinteillä.

- Tämmöstä on urheilu. Ei ollut täydellinen, mutta ei ollut ihan floppikaan, Poutiainen summasi Vancouverin.

Poutiainen pääsi olympialaisissa kolmanneksitoista ja kuudenneksi. Suurpujottelu oli pettymys ja pujottelu odotusten mukainen.

- Näin se vaan menee. Tavoite ei täyttynyt, mutta unelma elää edelleen arvokisakullasta, Poutiainen linjasi.

Poutiainen on tavoitteensa suhteen päättäväinen. Lähimmäksi eli toiselle sijalle hän on päässyt kolmeen otteeseen. Ensin kahteen kertaan Bormion MM-kilpailuissa viisi vuotta sitten ja kertaalleen neljä vuotta sitten Torinon olympialaisissa. Jahti jatkuu.

- Ei tämä hetkauta jatkosuunnitelmiani suuntaan eikä toiseen. MM-kilpailut tulee, maailmancupia tulee ja kristalleja on taas jaossa.

Sotshi mahdollinen

Poutiainen, 29, saattaa jatkaa Sotshin olympialaisiin 2014 asti.

- Ken tietää. Never say never, sanotaanko näin. Ihan niin pitkälle en ajattele elämääni, mutta mikään ei ole mahdotonta. Neljä vuotta on pitkä aika, mutta kun katsoo taaksepäin neljä vuotta, ne menivät hirveän nopeasti, Poutiainen muotoili.

Poutiainen vakuutteli tyytyväisyyttään Vancouverin pujottelutulokseen, mutta jossain mätti. Hän kertasi valmistautumisensa pitkäksi ja mielestään onnistuneeksi. Pohjatyön aikana tuntui kuulemma välillä hyvältä ja välillä huonommalta.

- Onhan sen viimeistelynkin aikana sellainen tietynlainen jännitys. Koko ajan pitää olla varautunut, ettei sairastu tai loukkaannu. Kaikki valmistautuminen meni nappiin ja treeneissä laskin hyvin.

Seuraava valmistautuminen alkoi jo

Kilpailutilanteissa kaikki ei mennyt nappiin. Sen Poutiainenkin myönsi.

- Kisa on aina kisa, ja siellä on monta muuta, jotka tekee sen kaiken yhtä ammattimaisesti ja yhtä hyvin kuin minä, Poutiainen huomautti ja jatkoi siitä, ettei hyväkään valmistautuminen tuo muuta kuin mahdollisuuden kamppailla mitaleista.

Seuraavaksi Poutiainen valmistautuu maailmancupin finaaleihin ja kamppailuun suurpujottelucupin kolmannesta sijasta. Maailmancup-kausi huipentuu viikon kuluttua Garmisch-Partenkirchenissä alkavaan rupeamaan.

- SM-kilpailut ovat huhtikuun lopulla ja sinne asti olen lumilla. Finaalien jälkeen testataan ja treenataan, Poutiainen sanoi.

Poutiaisen kotimatka alkoi maanantaina. Yhtämittaista reissua oli takana kuukauden päivät.

- Lähdin kolmas helmikuuta ja pääsen kotiin kolmas maaliskuuta. Toivottavasti ei jäänyt maidot kaappiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  8. 8

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. Näytä lisää