Sebastian

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Poutiainen: Kostelicin lopettaminen ei yllätys

Suomen alppiässälle Tanja Poutiaiselle ei ollut yllätys, että nelinkertainen olympiakisojen kultamitalisti Kroatian Janica Kostelic lopetti kilpauransa. Kostelic ilmoitti asiasta eilen.

- Minun urakkani ei helpotu. Kovia kilpakumppaneita riittää. Kovaa tulee olemaan tästä eteenpäinkin, vaikka Janica olikin supertähti, Poutiainen sanoi IS Urheilun puhelinhaastattelussa.

- En tunne Janicaa lähemmin. Minulla ei ole hänestä mitään katkeria muistoja. Olenhan hänet voittanutkin.

Hänellä on paljon aivan upeita saavutuksia. Jälki on ollut semmoista, ettei moni ole pystynyt samaan.

Poutiainen kilpailee viimeisen kerran ennen lomaa tänään FIS-pujottelussa Sallassa. Vielä hänellä ei ole mitään tarkempia lomasuunnitelmia.

- Kiva kun välillä kalenterissa on tyhjää.

Kostelic sanoi uutistoimisto AP:lle, että lukuisat loukkaantumiset oli yksi lopettamisen syy. Muitakin löytyi.

- Nyt nautin vain tavallisesta laskettelusta ja minulla on enemmän aikaa poikaystävälleni, Kostelic sanoi.

Aikaa menee myös vasta-avatussa omassa kauneushoitolassa Rijekassa.

Päättyneellä maailmancupin kaudella Kostelic, 25, ei kilpaillut jatkuvien selkä- ja polvivammojen takia. Hänen polvensa on leikattu kymmenen kertaa.

Mutta pitääkö Kostelicin lopettamispäätös ja kuinka kauan?

- Ei sitä koskaan tiedä. Kyllähän hän voi palata esimerkiksi kahden vuoden sisällä, Janican isä Ante Kostelic sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  5. 5

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

  10. 10

    Laturaivo iski Juha Mietoon – hiihtolegenda kertoo: ”Se hinkkasi siinä hissun kissun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  5. 5

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  6. Näytä lisää