Keijo

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Kantola nappasi pujottelun SM-kullan

Jukka Leino ja Kalle Palander ovat hallinneet alppihiihdon SM-kisoja 2000-luvulla. Lauantaina Kuusamon Rukalla heidän valtakautensa päättyi, kun Petteri Kantola laski pujottelun Suomen mestariksi. Hopeaa otti Jukka Leino ja pronssia Jukka Rajala.

- Laskettiin Kallen kanssa, että 2000-luvulla kaikki SM-kullat ovat menneet meille. Hyvä, että saatiin mestariksi uusi mies, Leino sanaili.

Vallanvaihto alkoi näyttämään varmalta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kantola repi siinä yli puolen sekunnin eron Leinoon.

- Jännitin toisella kierroksella, vaikka ero Leinoon oli suuri. Lopussa aloin varmistella, mutta onneksi se riitti. SM-kulta tuli, se on ihan jees, Kantola naurahti.

SM-kullasta huolimatta Kantolalle jäi kalavelkoja maksettaviksi. Hän nimittäin sijoittui FIS-kisassa toiseksi ja voitti Suomen mestaruuden parhaana suomalaisena. Kilpailun voitti Ruotsin Oscar Andersson.

- Ensi viikolla lähden Ruotsiin, missä osallistun Ruotsin mestaruuskisoihin. Siellä lähden hakemaan Oscarin päänahkaa, kun se nyt voitti "SM-kullan", Kantola sanoi.

- Kyllä sinä ihan oikea Suomen mestari olet, lehdistötilaisuuden vetäjä lohdutti Kantolaa.Rajalan ensimmäinen lasku "täyskatastrofi"

Suurpujottelun Euroopan-cupin tällä kaudella voittanut Leino lähti toiseen laskuunsa päättäväisenä ottamaan kiinni Kantolaa.

- Huomasin pian, että homma ei mene niin kuin pitää, enkä saanut eroa pienemmäksi. Tiesin, ettei Petteri menetä puolen sekunnin johtoaan. En kuitenkaan laskenut ulos, vaan vedin maaliin. Ei hopea ole häpeä, Leino sanaili.

Jukka Rajalan mahdollisuudet Suomen mestaruuteen menivät jo ensimmäisessä laskussa. Rajala epäonnistui siinä pahoin ja jäi yli sekunnin päähän Kantolasta. Mies painui sen jälkeen suoraan hotellihuoneeseensa, joka hänen onnekseen sijaitsi aivan kilpailupaikan vieressä.

- Eka lasku oli täyskatastrofi. Toinen oli jo parempi. Mitali oli minulla tavoitteena. Se tuli, niin olen tyytyväinen, Rajala pyöritteli.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

  7. 7

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  8. 8

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  9. 9

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  4. 4

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää