Selma

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Daniel Albrecht suurpujotteluvoittoon

Sveitsin Daniel Albrecht nousi toisen kierroksen huippulaskullaan suurpujottelun maailmancupin osakilpailun yllätysvoittajaksi Beaver Creekissä, Coloradossa.

Albrecht lähti toiselle kierrokselle 11:nneltä sijalta, mutta nousi voittoon 0,05 sekunnin erolla Itävallan ja teki uransa toistaiseksi parhaan suorituksen. Voitto oli Albrechtille viikon toinen, sillä torstaina hän pokkasi ykköspaikan alppiyhdistetyssä.

Kaksinkertainen pujottelun maailmanmestari Matt pystyi myös uransa parhaaseen suurpujottelutulokseen. Itävaltalainen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen tasoissa Albrechtin kanssa. Kolmanneksi sijoittui ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Sveitsin Didier Cuche.

Marcus Sandell ylsi ainoana suomalaisena toiselle kierrokselle, mutta panos sävähdytti.

Ensimmäisen kierroksen 26:nnen sijan jälkeen Sandell pystyi parantamaan toisella kierroksella ja nousemaan lopputuloksissa 17:nneksi. Sijoitus on 20-vuotiaan Sandellin uran toistaiseksi paras maailmancupissa.

Ensimmäisessä maailmancupin osakilpailussa mukana ollut ei selviytynyt toiselle kierroksella ja saman kohtalon koki myös Jukka Rajala.

Seuraava suurpujottelukilpailu on edessä 8. 12. Itävallan Bad Kleinkirchheimissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  2. 2

    Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

  3. 3

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  4. 4

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Pohjois-Korean virallisesta käyttöjärjestelmästä löytyi nolo moka – ”Luvattoman helppo ja alkeellinen”

  9. 9

    Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

  10. 10

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  9. 9

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  2. 2

    Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

  3. 3

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  4. 4

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. Näytä lisää