Selma

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Alppivalmentaja ennustaa: Kalle Palander palaa vielä!

Alppihiihtomaajoukkueen päävalmentaja Christian Leitner on melko varma, että Kalle Palanderin ura jatkuu.

Leitner ei tosin ole ihmeidentekijä eikä lääkäri. Siksi Leitnerin on myönnettävä, että Palanderin paluu vaatii ehjän sääriluun.

- Mutta kunhan luu paranee ja toimii, hän palaa. Silloin en enää huolehdi, Leitner kertoi torstaina maajoukkueen tiedotustilaisuudessa Levillä.

Palanderin sääriluu on leikattu kahdesti. Reilu viikko sitten Palander totesi, ettei jalka ole kilpailukunnossa ja vetäytyi pohtimaan uransa jatkoa. Leitner arvelee, että paluu koittaa puolen vuoden kuluttua - jos jalka saadaan kuntoon.

- Hän on voittaja. Emme saa unohtaa, että Kalle oli (suurpujottelun) rankingissa toisena, kun hän joutui jättämään kilpailut. Hän ei loukkaantunut vakavassa kaatumisessa, ja vetäytyi tulosten puolesta hyvissä tunnelmissa, Leitner muisteli paluuta mahdollisesti avittavia asioita.

Kohta jo kaksi vuotta

Leitner kertoi aistineensa Palanderin tuskan jo pitkään.

- Joskus harjoituksissa näin miten kovissa kivuissa hän on, se ei ollut enää lainkaan normaalia, Leitner kertoi.

Palanderin edellisestä maailmancup-kilpailusta tulee tammikuun lopussa kuluneeksi kaksi vuotta. Moiselta paussilta palaaminen olisi poikkeuksellista. Leitner pitää paluuta puoltavina seikkoina myös Palanderin henkilökohtaisia ominaisuuksia.

- Hän on kasvanut kovaksi luuksi. Hän on ammattilainen ja armoton itselleen. Olen hokenut, että jos ja kun jalka on kunnossa, Kalle jos joku pystyy palaamaan tuollaisen tauon jälkeen. Hän on henkisesti niin vahva ja tahtoa löytyy, Leitner kehui.

Päävalmentaja on paitsi nähnyt myös tuntenut Palanderin kivut. Leitnerin ja Palanderin urat ovat kulkeneet käsi kädessä yli vuosikymmenen.

- Monta, monta vuotta. Tämä on enemmän kuin joukkue. Tämä on perhe. Tiedämme monia henkilökohtaisia asioita toisistamme. Vietämme jouluja ja uusiavuosia ja syntymäpäiviä yhdessä. Ei tässä ole kyse pelkästä valmentaja-urheilija-suhteesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi aikoo erota

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää