Tuija, Tuire, Vanessa

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Schildin unelmalasku tiputti Poutiaisen toiseksi

Avauskierroksen jälkeen johtanut Tanja Poutiainen sijoittui Courchevelin pujottelukisassa toiseksi.
Toisen kierroksen unelmalasku nosti Itävallan Marlies Schildin voittoon kauden kolmannessa pujottelun maailmancupin kisassa.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa johtanut Tanja Poutiainen putosi toiseksi, kun Schild laski toisella kierroksella kuin tuulispää.

Hän voitti Poutiaisen 0,78 sekunnilla, kun kolmanneksi sijoittunut Slovenian Tina Maze hävisi Schildille jo melkein kaksi sekuntia.

Poutiaisen pujottelu on sujunut tällä kaudella todella hyvin, sillä hän on ollut palkintopallilla jokaisessa kolmessa kilpailussa.

Hän johtaa pujottelun maailmancupia tasapistein Marlies Schildin kanssa. Maailmancupin kokonaiskisassa Poutiainen on neljäntenä.

Ranskan Courchevelin kisarinteessä oli molemmilla kierroksella teknisesti vaativat, tiukat radat.

Ensimmäisellä kierroksella radalta ajoivat ulos mm. Saksan Maria Riesch ja Yhdysvaltain Lindsey Vonn, joka johtaa cupin kokonaiskisaa.

Marlies Schild oli toisen kierroksen nopein, mutta toiseksi nopein oli hänen yhdeksän vuotta nuorempi pikkusiskonsa Bernadette Schild. Poutiainen oli toisen kierroksen kolmanneksi nopein.

Pikkusisko Schild oli lopputuloksissa seitsemäs.

Sanni Leinonen ei päässyt toiselle kierrokselle. Hänellä ei ole vielä yhtään maailmancupin pistettä.

pujottelu

Naisten maailmancup, pujottelu:

1) Marlies Schild Itävalta 1.34,95, 2) Tanja Poutiainen Suomi jäljessä 0,78 sekuntia, 3) Tina Maze Slovenia -1,98, 4) Maria Pietilä-Holmner Ruotsi -2,25, 5) Kathrin Zettel Itävalta -2,26, 6) Nicole Hosp Itävalta -2,46, 7) Bernadette Schild Itävalta -2,54, 8) Manuela Mölgg Italia -2,56, 9) Nastasia Noens Ranska -2,58, 10) Sarka Zahrobska Tshekki -2,76,

- Sanni Leinonen Suomi oli 1. kierroksella 45:s (-12,45) eikä selviytynyt 2. kierrokselle.

Pujottelun maailmancupin tilanne 3/10 osakilpailun jälkeen: 1) Schild ja Poutiainen 200, 3) Pietilä-Holmner

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    6. 6

      Baaritappelut työllistivät poliisia pitkin Suomea – verenvuodatukseltakaan ei vältytty

    7. 7

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    8. 8

      Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

    9. 9

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    10. 10

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    10. 10

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    6. Näytä lisää