Tuija, Tuire, Vanessa

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Tanja Poutiainen hyytyi toisen laskun lopussa

Tanja Poutiainen ei pystynyt kohentamaan asemiaan naisten MM-suurpujottelun toisella laskullaan.
Tanja Poutiainen jäi selvästi kärjestä myös toisella laskullaan. Kokonaisaika 2.21.88 riitti oman laskun jälkeen viidenteen sijaan, kun kymmenen laskijaa oli vielä jäljellä. Poutiainen oli lopulta sijalla 13, kun sijoitus ensimmäisen laskun jälkeen oli yhdestoista.

Poutiainen pysyi kahden väliaikapisteen ajan Worleyn vauhdissa, mutta viimeinen osuus kulki jo selvästi kärkinaista hitaammin.

- En tietysti tätä sijoitusta lähtenyt hakemaan, Poutiainen harmitteli kisan jälkeen Ylen haastattelussa.

Poutiaisen mukaan ajoitus oli pielessä.

- Varmaan jossain sieltä se tulee. Mitään isoa yksittäistä virhettä ei tullut.

Kisan voittoon laski Slovenian Tina Maze. Maze johti kisaa myös ensimmäisen kierroksen jälkeen. Toiseksi laski Italian Federica Brignone.

Kisaa johti pitkään Ranskan Tessa Worley, joka paransi huimasti asemiaan. Worley oli ensimmäisen laskun jälkeen sijalla 19 ja sijoittui lopulta kolmanneksi.

Paikallinen suosikki Maria Riesch laski ulos radalta toisella kierroksella. Riesch oli ensimmäisen kierroksen jälkeen vielä neljäs.

Naisten MM-suurpujottelun tulokset

Alppihiihdon MM-kilpailut:
Naiset, suurpujottelu:
1) Tina Maze Slovenia 2.20,54 (1.07,05+1.13,49), 2) Federica Brignone Italia jäljessä 0,09 sekuntia (1.07,39+1.13,24), 3) Tessa Worley Ranska -0,48 (1.09,17+1.11,85), 4) Denise Karbon Italia -0,74 (1.08,24+1.13,04), 5) Viktoria Rebensburg Saksa -0,88 (1.08,04+1.13,38), 6) Manuela Mölgg Italia -0,89 (1.07,99+1.13,44), 7) Jessica Lindell-Vikarby Ruotsi -1,01 (1.08,94+1.12,61), 8) Marlies Schild Itävalta -1,20 (1.09,16+1.12,58), 9) Anja Pärson Ruotsi -1,21 (1.08,23+1.13,52), 10) Taina Barioz Ranska (1.09,59+1.12,20) ja Elisabeth Görgl Itävalta (1.07,76+1.14,03) -1.25,
12) Kathrin Zettel Itävalta -1,30 (1.08,04+1.13,80), 13) Tanja Poutiainen Suomi -1,34 (1.08,59+1.13,29), 14) Anemone Marmottan Ranska -1,80 (1.08,54+1.13,80), 15) Veronika Zuzulova Slovakia -2,03 (1.09,76+1.12,81).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    6. 6

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    7. 7

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    8. 8

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    6. Näytä lisää