Oona, Netta, Aune

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Poutiainen: Tämä ei ollut minun kisaviikonloppu

Tanja Poutiainen ei onnistunut Lienzin pujottelukisassa.
Tanja Poutiaisen vaisut otteet alppihiihdon maailmancupissa jatkuivat myös Lienzin pujottelukisassa. Keskiviikon suurpujottelussa 19:nneksi jäänyt Poutiainen ei päässyt torstain pujottelussakaan huippuvauhtiin ja joutui tyytymään 13. sijaan.

Kauden alussa Poutiaisen vauhti oli kohdallaan, joten viime aikojen alavireiset suoritukset ovat olleet yllätys. Poutiainen ei itse ole kuitenkaan huolissaan.

- Tämä ei ollut minun kisaviikonloppu. Ei se paljosta kiinni ole, mutta kuitenkin sen verran, että aikaa menee laskuissa luvattoman paljon. Huolissaan en omasta laskemisesta ole, koska se on todella pienistä asioista kiinni ja saan siitä saman tien sekunnin-puolitoista pois, mutta toki se pitäisi saada kisassa pois, Poutiainen totesi.

- Kärki on tällä hetkellä tosi laaja ja heti jos itse laskee hyvin eikä erinomaisesti, löytää itsensä tuloslistalla kymmenen parhaan ulkopuolelta.

Poutiainen oli avauslaskun jälkeen 15:s, toisella kierroksella hän paransi sijoitustaan kahdella pykälällä. Eroa voiton ottaneeseen Itävallan Marlies Schildiin tuli massiiviset 2,52 sekuntia. Pujottelucupissa suomalainen on edelleen viidentenä.

Sanni Leinosen kisa jäi yhden kierroksen mittaiseksi. Eroa kärkeen kertyi 3,91 sekuntia, mikä oikeutti 47. sijaan.

- Sijoituksesta päätellen laskin hieman liian varovasti tai jotain siinä on ollut. Pitää katsoa videolta tarkemmin omaa laskemista, Leinonen kertoi.
 
Amerikkalaisjuniori Shiffrin yllätti

Marlies Schild jatkaa pujottelucupin täydellistä dominointia. Lienzin ykkössijansa myötä Schild on voittanut kaikki neljä tämän kauden pujottelua. Pujottelucupissa Schild johtaa toisena olevaa Slovenian Tina Mazea jo melkein 200 pisteellä.

Schild oli Lienzissäkin omaa luokkaansa. Toiseksi sijoittunut Maze jäi kotiyleisönsä edessä laskeneesta itävaltalaisesta 0,79 sekuntia. Schild johti jo avauskierroksen jälkeen yli puolella sekunnilla.

Kolmanneksi kilpailussa nousi yllättäen vasta 16-vuotias amerikkalainen Mikaela Shiffrin, joka oli avauslaskun jälkeen sijalla 12. Tulos oli Shiffrinille maailmancup-uran paras ja vasta toinen kerta, kun hän selviytyi cup-pisteille.

- Olen tehnyt kovasti töitä tämän tuloksen eteen. Viimeiset 10 vuotta olen katsellut suosikkihiihtäjieni suorituksia ja nyt olen itse palkintopallilla, Shiffrin riemuitsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. Näytä lisää