Sebastian

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Sölden valmis alppicupin avaukseen

Alppihiihto
Edes kahden päivän jatkuva vesisade ei pysty enää pilaamaan alppihiihdon maailmancupin alkua.
Edes kahden päivän jatkuva vesisade ei pysty enää pilaamaan alppihiihdon maailmancupin alkua.

Cupin avauskisat, naisten ja miesten suurpujottelut, käydään runsaan viikon kuluttua, 26.–27. lokakuuta Itävallan Söldenissä.

Kisapaikalla Rettenbachin jäätiköllä on uutta lunta lähes 70 senttiä.

Kisarinteessä uusi lumi ja tykkilumi sekoitetaan, jotta radan pohja saadaan riittävän kovaksi.

Suomen ykköslaskija avauskisoissa on Marcus Sandell, joka sijoittui viime kauden suurpujottelucupissa kahdeksanneksi.

Sandellin paras sijoitus viime kaudella oli neljäs sija helmikuussa Garmisch-Partenkirchenin osakilpailussa.

Viime maaliskuussa polvensa loukannut Tanja Poutiainen ei kilpaile vielä Söldenissä vaan hän aloittaa kilpailukautensa Levin pujottelussa 16. marraskuuta.

Poutiaisen lisäksi kisasta jää pois Itävallan Nicole Hosp. Hän on pudonnut suurpujottelun lähtölistalla niin alas, ettei katso järkeväksi startata isolla lähtönumerolla. Hän keskittyy tällä kaudella vauhtilajeihin ja pujotteluun.

Sen sijaan maailmanmestaruuskisoissa 5. helmikuussa polvensa telonut Yhdysvaltain Lindsey Vonn ei ole vielä päättänyt, osallistuuko hän Söldenin kisaan.

Vonn tekee päätöksensä kisasta päivän tuntuman mukaan ensi viikolla harjoiteltuaan Itävallassa.

Jos hän ei laske Söldenissä, on todennäköistä, että hän aloittaa kilpailukautensa vasta marraskuun lopulla Beaver Creekin kisoissa Yhdysvalloissa. Näin ollen hän ei laskisi Levillä kauden avauspujottelua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Jukurien pelaajan ala-arvoinen ja rasistinen huutelu on anteeksiantamatonta typeryyttä

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    5. 5

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kommentti: Suomessa huolestuttiin Trumpista – mutta väärästä syystä

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    10. 10

      Eläkeläisten tulot kuumentavat tunteita: ”Jos asunto on, kyllä 1 500 euroa käteen pitäisi riittää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Jukurien pelaajan ala-arvoinen ja rasistinen huutelu on anteeksiantamatonta typeryyttä

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    5. 5

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    6. Näytä lisää