Henri, Henna, Heikki

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Alppihiihtäjillä viimeiset kisat ennen Sotshia

Alppihiihtäjillä on tällä viikolla viimeiset maailmancupin kisat ennen Sotshin olympiakisoja.
Tiistaina lasketaan Itävallan Schladmingissa miesten iltapujottelu. Siihen osallistuvat suomalaislaskijoista Santeri Paloniemi ja Joonas Räsänen.

Paloniemi on laskenut tällä kaudella vain kerran maailmancupin pisteille, Levin pujottelussa marraskuussa hän oli 24:s.

Kitzbühelin pujottelussa perjantaina hänen toisen kierroksen laskunsa hylättiin.

Paloniemi nimettiin maanantaina Sotshin olympiajoukkueeseen.

Tanja Poutiaisen ohjelmassa on ensi viikonloppuna kisat Slovenian Kranjska Gorassa. Lauantain suurpujottelu ja sunnuntain pujottelu piti alun perin laskea Mariborissa, mutta siellä ei ole rinteet kunnossa.

Poutiainen on laskenut aiemmin neljä kisaa Kranjska Gorassa. Kaksi vuotta sitten hän oli toinen pujottelussa ja 10:s suurpujottelussa.

Viime kevään loukkaantumisen jälkeen Poutiainen ei ole vielä päässyt entiselle tasolleen ja nämä kisat ovat tärkeitä, kun hän valmistautuu viidensiin olympiakisoihinsa.

Poutiainen on Suomen ainoa alppihiihdon olympiamitalisti, hän sai suurpujottelussa hopeamitalin Torinon kisoissa 2006.

Olympiajoukkueeseen nimetty Marcus Sandell kilpailee ensi sunnuntaina Sveitsin St. Moritzissa suurpujottelussa. Kisa piti alun perin laskea Saksan Garmisch-Partenkirchenissä, mutta sielläkin on ollut tavanomaista lämpimämpää eikä rinteitä saatu ajoissa kisakuntoon.

Ristiselän välilevyn pullistumasta kärsivä Sandell oli viime kisassaan Adelbodenissa 16:s.

Suomalaiset kilpailevat Sotshin kisojen alppilajeissa 18. helmikuuta alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Sarjahukuttajan pakomatka jatkuu – ”Nähty yleisillä paikoilla Pohjois-Karjalassa”

    4. 4

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

    6. 6

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    7. 7

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    10. 10

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Sarjahukuttajan pakomatka jatkuu – ”Nähty yleisillä paikoilla Pohjois-Karjalassa”

    4. 4

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

    6. Näytä lisää