Tatu, Daniel, Taneli

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Yle: Poutiaisen pukuvalinta suututti Suomen saamelaisyhdistykset - "Norjassa tämä ei olisi ikinä mahdollista"

Alppihiihto
Maailmancupuransa sunnuntaina päättänyt Tanja Poutiainen saa kritiikkiä kilpailun jälkeen käyttämästään asusta, kertoo Yle.
Rovaniemeltä kotoisin oleva Poutiainen laski uransa viimeisen maailmancupin kilpailun Sveitsin Lenzerheidessa. Maaliintulon jälkeen hän pukeutui kisa-alueella saamenpukua muistuttaneeseen asuun.

Tämä ei miellyttänyt Saamelaisten käsityöntekijöiden yhdistyksen (Sámi Duodji ry) puheenjohtajaa Petra Magga-Varsia.

- Jos pukua katsoo, niin sehän on aivan sekasikiö. Se ei ole naisten puku, mutta se ei ole myöskään miesten puku. Vyö on tuntematon ja värit räikeitä. Alueellisia piirteitä on koetettu hakea Enontekiöltä, Magga-Vars kertoo Ylen haastattelussa.

Magga-Varsin mukaan saamenpuvun kanssa pelleily kertoo löyhästä moraalista alkuperäiskansaa kohtaan. Hän korostaa kyseessä olevan vakava asia.

Myös Suomen saamelaisnuorten yhdistyksen (Suoma Sámi Nuorat ry) puheenjohtaja Anne-Maria Magga ihmettelee Poutiaisen toimintaa. Magga olisi toivonut Poutiaisen kysyneen saamelaisilta käyttöönsä oikean saamenpuvun. Maggan mukaan aihe on herättänyt laajaa keskustelua saamelaisten keskuudessa.

- On todella kuvaavaa, että tämä tapaus on herättänyt paljon enemmän kohua Norjassa, missä tämä ei olisi ikinä mahdollista. Norja on valovuosia Suomea edellä saamelaisia koskevissa asioissa, Magga sanoo.

Lue Ylen uutinen tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    7. 7

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. Näytä lisää