Visa

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Vaaralliset olosuhteet raivostuttivat Banskossa

ALPPIHIIHTO
Sumu on pilannut kolme alppikisaa Bulgarian Banskossa.
Banskossa piti laskea viikonloppuna kolme alppihiihdon maailmancupin kisaa. Perjantaille ja lauantaille suunnitellut supersuurpujottelut jouduttiin perumaan sumun vuoksi.

Sunnuntainakin olosuhteet olivat huonot, jopa vaaralliset, mutta superyhdistetty vietiin väkisin läpi.

Lajin ensimmäisen osan, supersuurpujottelun, alkua lykättiin sumun ja sakean lumisateen vuoksi puolitoista tuntia.

Kun supersuurpujottelu sitten laskettiin, huonokuntoisella radalla oli edelleen sumua. Niinpä kisa jouduttiin keskeyttämään moneen kertaan.

Monet kilpailijat pitivät olosuhteita kisaan aivan liian vaarallisena.

– Kisa oli ihan vitsi, radan pohja oli aivan liian vaarallinen. Lisäksi minun piti jarrutella pitkin matkaa, kun en nähnyt mitään, Yhdysvaltain Lindsey Vonn sanoi.

– Tavoitteenani oli päästä alas loukkaantumatta, hän sanoi ja jätti kisan pujottelun laskematta.

Itävallan Nicole Hosp arvosteli etenkin pehmeän radan kuntoa.

– Rata oli huonossa kunnossa, siellä oli kuoppia ja lumi oli ihan kamalan pehmeää. Samanlainen se on ollut joka päivä, Hosp sanoi.

Kisan voitti Itävallan Anna Fenninger, hän voitti nyt ensi kerran maailmancupin superyhdistetyn.

Toinen kisassa oli Slovenian Tina Maze ja kolmas oli Itävallan Kathrin Zettel.

Maze johtaa maailmancupin kokonaiskilpailua, hänellä on 1 065 pistettä. Voitto ratkaistaan Mazen ja Fenningerin kaksinkamppailussa, Fenningerillä on nyt 1 001 pistettä.

Maanantaina Banskossa yritetään laskea supersuurpujottelu.

Ensi viikonloppuna naiset laskevat vauhtilajeja Saksan Garmisch-Partenkirchenissä, seuraavan viikon lopulla on tekniikkalajien vuoro. Paikkana on Ruotsin Åre.

Maailmancupin finaalikisat käydään Ranskan Méribelissä 18.–22. maaliskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. 6

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    7. 7

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    10. 10

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. Näytä lisää