[ILMOITUS] Teknologia levittyy muistisairauksiin. Suomalaisinnovaatio auttaa läheisiä reagoimaan ajoissa Alzheimerin tautia sairastavan potilaan läheisen paheneviin oireisiin.
Alzheimerin taudin hoidon tavoitteena on ylläpitää potilaan toimintakykyä ja omatoimisuutta, mikä antaa potilaalle paremmat mahdollisuudet selviytyä kotioloissa mahdollisimman pitkään. Kotona asuminen on tärkeä asia paitsi potilaalle ja hänen läheiselleen, mutta myös yhteiskunnalle, sillä onnistuneella hoidolla voidaan välttää ympärivuorokautisen hoidon tarvetta ja laitoshoitoon siirtymistä. Laitoshoito on yhteiskunnalle monin verroin kalliimpi vaihtoehto.
Suomessa alzheimerpotilaiden vointia ja toimintakykyä mitataan lääkehoidon aloittamisen jälkeen säännöllisin väliajoin, yleensä puolen vuoden tai vuoden välein. Jos potilaan voinnissa tapahtuu muutoksia, alkuperäistä hoitoa voidaan muuttaa tai tehostaa.
Hoidon tehon ja sairauden etenemisen seuranta on olennainen osa Alzheimerin taudin kokonaisvaltaista hoitoa, jossa läheisillä on keskeinen rooli. ”Läheisen merkitys seurannassa on tietenkin hyvin keskeinen, koska muistisairas ei itse monesti tunnista oireitaan eikä luonnollisesti muista niitä vastaanotolla”, kertoo geriatrian erikoislääkäri Lauri Seinelä.
Seurannan keskeisenä haasteena on kuitenkin se, että potilaat ja läheiset eivät osaa tunnistaa sairauden etenemisestä kertovia oireita. Tämän seurauksena myös hoidon tehostaminen oikeaan aikaan saattaa viivästyä.
AT Seuranta tukee potilaan voinnin ja taudin etenemisen seurantaa
AT Seuranta (Alzheimerin Taudin Seuranta) on uusi suomalaisinnovaatio, joka auttaa läheisiä tunnistamaan Alzheimerin etenemisestä kertovia oireita ja seuraamaan niiden kehittymistä. Helppokäyttöinen sovellus sisältää tietoa Alzheimerin taudin tyypillisistä oireista ja antaa käyttäjälle monipuoliset mahdollisuudet arvioida potilaan vointia pitkällä aikavälillä. Oireiden tunnistaminen ja niihin reagoiminen parantavat yleensä myös mahdollisuuksia saada potilaan oireet hallintaan tehokkaasti.
Seinelän mukaan AT Seurannan kaltaisille ratkaisuille on ollut olemassa varsin selkeä tarve: ”Arjen tiedon välittyminen oikeiden ratkaisujen tekemiseksi on tärkeää myös muistisairauksien asiantuntijoille. Lääkkeettömien ja lääkehoitojen kohdentaminen ja ajoittaminen hoidettaviin oireisiin auttaa sekä potilasta että omaista jaksamaan. Monesti tiedon välittyminen on huonoa ja oleellisia tietoja jää puuttumaan”.
AT Seuranta -sovellusta voidaan käyttää monipuolisesti muun muassa tietokoneen internet-selaimella sekä Applen iPhone-puhelimella ja iPad-tabletilla. Tietokoneen internet-selaimella toimiva versio löytyy osoitteesta www.atseuranta.fi. Puhelin- ja tablettiversio on ladattavissa ilmaiseksi Applen App Storesta.
Sovelluksen on kehittänyt keskushermostosairauksiin erikoistunut lääkeyhtiö Oy H.Lundbeck Ab yhteistyössä muistisairauksiin perehtyneiden asiantuntijoiden kanssa.
Lue aiheesta lisää www.alzheimerinfo.fi verkkopalvelusta.
Fakta
Alzheimerin tauti
• Alzheimerin tauti on aivoja rappeuttava sairaus, jonka yleisyys kasvaa voimakkaasti iän myötä.• Suomessa on arviolta 120 000 henkilöä, jotka kärsivät jonkinasteisesta dementiasta
• Kaikista dementiasta kärsivistä noin 80 prosentilla on Alzheimerin tauti, osalla yhdessä muiden aivosairauksien kanssa.
• Vaikka Alzheimerin taudin varsinaista syytä ei tiedetä, tunnetaan erilaisia riskitekijöitä, jotka lisäävät todennäköisyyttä sairastua. Ikä ja monet elämäntapoihin liittyvät tekijät lisäävät myös vaaraa sairastua Alzheimerin tautiin.
• Alzheimerin taudin oireita voidaan lievittää lääkkeillä. Nämä lisäävät keskittymiskykyä, kohentavat toimintakykyä ja vähentävät käytösoireita.
Lue lisää www.alzheimerinfo.fi
Näitä luetaan!
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 19:19
1.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 21:55
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 17:39
3.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 10:44
4.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 14:24
5.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 16:13
6.
-
Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu 22:58
7.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 21:05
8.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 15:48
9.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 14:53
10.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 17:24
11.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 11:20
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Bostonin venäläisvahti samassa tilanteessa kuin Rask 2011 23:13
14.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 15:38
15.
-
Lähde: Jamaikalaiselta olympiavoittajalta erikoinen selitys dopingkärylleen 20:12
16.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 12:34
17.
-
Ruotsalaisnyrkkeilijän vakavasta loukkaantumisesta uutta tietoa 18:53
18.
-
Futissota Etelä-Koreassa: Iran-luotsilta karkasi mopo käsistä - katso video 23:01
19.
-
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin! 16:36
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 14:24
1.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
2.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 10:44
3.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 11:20
4.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 17:39
5.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 15:01
6.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 15:13
7.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 06:13
8.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 16:13
9.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 08:06
10.
-
Lumivarkaat iskivät Saariselällä - rikosilmoitus tulossa 09:08
11.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 19:19
12.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 15:38
13.
-
Apteekkari: Lääkäri tilasi 120 000 yksikköä epoa - "hän oli selvästi hermostunut" 11:25
14.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 14:53
15.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
16.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
17.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 15:48
18.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
19.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 12:34
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 14:24
9.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
12.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
13.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
16.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
20.
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä"
Kysy seksistä: Lopetin e-pillerit. Miksi kuukautisia ei ole tullut sen jälkeen?
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin!
Näin suomalaisnaisia hurmataan! Lukijat paljastavat parhaat ja noloimmat iskulauseet
Miksi hautajaisissa ei muistella vartaloa?
"Omavalintainen lapsettomuus" halutaan kieltää Venäjällä
Viikonloppuna tehty leikkaus riski potilaalle
Seksiä luonnonhelmassa? Kerro kesän kuumin rakastelupaikka
Mistä olet iloinen tänään? Osallistu keskusteluun
Kuntokoulu: Federerin rystykoulu
Oletko yhtä hyvä kumppani kuin ajattelet? Tarkista tästä, miten asiat ovat oikeasti!
Hengitä syvään! Näillä vinkeillä aloitat uuden viikon rennommin
Seksiä saunassa, kyllä vai ei? Äänestä!
Kysy seksistä: Miksi erektioni ei ole tarpeeksi vahva?
Lopeta painon jojoilu loppuelämäksi - Näin pidät laihdutuskilot kurissa!
Kerrotko kotona, jos sinulle flirttaillaan? Miehet paljastavat
Kysy seksistä: Miten löytää kadonnut kipinä?
Kaipaatko vinkkejä golfkentälle?
Tutkimus: Loppuviikosta leikatun potilaan kuolemanriski suurempi