Eija

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

Suomi hakee ampumahiihdon MM-kisoja

Suomi hakee seuraavia haettavana olevia ampumahiihdon MM-kilpailuja. Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n kongressi päättää MM-järjestäjät vuosille 2012 ja 2013 syyskuussa.

Ampumahiihtoliitto on saanut sekä Kontiolahdelta että Lahdelta ilmoituksen halukkuudesta hakea MM-kilpailuja. Ampumahiihtoliiton on määrä ilmoittaa tiistaina, mille vuodelle kisoja haetaan ja onko hakijana Kontiolahti vai Lahti.

Lahti hakee myös pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoja vuodeksi 2013, mikä vaikuttaa oleellisesti ampumahiihtohakuun. Lahden ampumahiihtohaku kohdistuukin vuodelle 2012. Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen pitopaikasta päätetään toukokuun lopulla.

Ampumahiihdon MM-kilpailut on käyty Suomessa viimeksi 1999, jolloin mitaleista kisattiin Kontiolahdella. Lahdessa ampumahiihdon MM-kisoja on käyty vuosina 1981, 1987 ja 1991.

Kisaisännyyttä vuodelle 2012 on ilmoittautunut hakemaan Saksan Ruhpolding, Tshekin Nove Mesto ja vuodelle 2013 Norjan Holmenkollen sekä Nove Mesto. Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtajan Janne Hakalan mukaan hakijoita saattaa vielä ilmestyä lisää.

- On selvää, että kisa on kova. Tosissaan tässä kuitenkin ollaan liikkeellä. Suomella on hyvä maine kisajärjestäjänä ja hyvät suorituspaikat, Hakala sanoi.

Toiminnanjohtaja Hakalan mielestä Kaisa Variksen doping-tapaus ei vaikuta mitenkään Suomen hakuun.

- Olemme saaneet kansainvälisiltä kumppaneilta ymmärrystä siitä, että tämä oli täysin järjestelmän ulkopuolinen tapaus. Se oli valitettava tapaus, mutta pitkässä juoksussa kuitenkin pieni asia, Hakala totesi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Hiihtoloman kunniaksi lunta tulossa myös Etelä-Suomeen: jopa 10 senttiä! ”Pakkasella koko maa”

  6. 6

    Vappu Pimiä ja Kiira Korpi tyrmäävinä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sääret paljastavissa minimekoissa

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  9. 9

    Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

  10. 10

    Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

  5. 5

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  6. 6

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  7. 7

    17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

  8. 8

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Hiihtoloman kunniaksi lunta tulossa myös Etelä-Suomeen: jopa 10 senttiä! ”Pakkasella koko maa”

  6. Näytä lisää