Torsti

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

Ampumahiihdon MM-kisat: Laukkanen jahtasi rosvoja hotellilla

Suomen ampumahiihtojoukkue koki Nove Meston MM-kisoissa jännittäviä hetkiä jo ennen kisojen alkua.
Avauspäivää edeltävänä päivänä joukkueen hotellissa vieraili epäilyttävää porukkaa, jonka Mari Laukkanen säikäytti karskisti tiehensä.

- Kaisa ja hieroja olivat huomanneet jo aamupäivällä miehet, jotka olivat aukaisseet huoneen oven koputtamatta. Luulimme, että he olivat hotellin henkilökuntaa, Laukkanen kertoi.

Sitten rosvot erehtyivät Laukkasen huoneeseen. Laukkanen kysyi tunkeilijalta hänen asiansa, johon ei tullut vastausta. Laukkanen lähti epäröimättä keski-ikäisen miehen perään.

- Huusin uudestaan perään ja yritin pysäyttää hänet. En kuitenkaan päässyt niin lähelle, että olisin voinut tarttua kiinni. Toiselta käytävältä tuli sitten tämän tunkeutujan kumppani, ja molemmat säntäsivät juoksuun, koska alakerrassa oli henkilökuntaa, Laukkanen kuvasi tapahtumia.
Hentoinen Laukkanen ei pelännyt jahdatessaan rosvoja hotellin käytävällä.

- Niin läheltä en ole rosvoja nähnyt, mutten pelännyt. Mitäpä ne olisivat siinä tilanteessa voineet tehdä.

Sen verran tapahtuma kuitenkin säväytti koko joukkuetta, että suomalaisten huoneet hotellissa ovat pysyneet lukossa myös päivisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    5. 5

      Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

    6. 6

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    7. 7

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    8. 8

      Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

    9. 9

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    10. 10

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    5. 5

      Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

    6. Näytä lisää