Oona, Netta, Aune

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

Kaisa Mäkäräinen kakkonen Anterselvassa

Ampumahiihto
Kaisa Mäkäräinen palasi palkintopallille Anterselvan 7,5 kilometrin kilpailussa.
Kaisa Mäkäräinen ampui Anterselvan 7,5 kilometrin kilpailussa pystypaikalta yhden sakon. Hän hävisi kilpailun voittajalle Valko-Venäjän Darja Domratshevalle 26,9 sekuntia. Domratsheva ei ampunut kisassa ainuttakaan ohilaukausta. Kolmanneksi sijoittui niin ikään puhtaasti ampunut Saksan Laura Dahlmeier.

Maailmancupin kokonaiskisaa johtava Mäkäräinen ylsi kärkikolmikkoon ensimmäisen kerran tänä vuonna. Hän on voittanut tällä kaudella neljä cupkilpailua.

– Kaisa ampui tavallista hitaammin, laukaus kerrallaan varman päälle. Hän oli hiihdon toiseksi nopein kaksi sekuntia Domratshevasta, Suomen päävalmentaja Marko Laaksonen ruoti STT:lle Mäkäräisen suoritusta.

Mari Laukkasen mahdollisuudet murenivat neljään sakkokierrokseen, jotka pudottivat hänet sijalle 47. Annukka Siitonen oli kilpailussa 89.

Mäkäräinen johtaa cupin kokonaiskilpailua 52 pisteellä ennen toisena olevaa Domratshevaa. Sprintticupia johtaa Domratsheva ennen Mäkäräistä.

Anterselva, maailmancup, naiset:

Sprintti, 7,5 km:

1) Darja Domratsheva Valko-Venäjä 19.57,8 (0 sakkokierrosta), 2) Kaisa Mäkäräinen Suomi jäljessä 26,9 sekuntia (0+1), 3) Laura Dahlmeier Saksa –50,4 (0), 4) Jana Gerekova Slovakia –55,2 (0), 5) Karin Oberhofer Italia –57,5 (0+1), 6) Franziska Hildebrand Saksa –1.01,2 (0+1), 7) Nadezhda Skardino Valko-Venäjä –1.09,5 (0), 8) Susan Dunklee USA –1.10,3 (0+1), 9) Franziska Preuss Saksa (0+2) ja Weronika Nowakowska-Ziemniak Puola (0+1) –1.11,0,

... 47) Mari Laukkanen Suomi –2.16,3 (1+3),... 89) Annukka Siltakorpi Suomi –3.51,9 (1+1).

Maailmancupin kokonaiskilpailu (13/25 kilpailua):

1) Mäkäräinen 612 pistettä, 2) Domratsheva 560, 3) Valj Semerenko Ukraina 479, 4) Veronika Vitkova Tshekki 452, 5) Dorothea Wierer Italia 446, 6) Hildebrand 407,

... 28) Laukkanen 144.

Spirintticup:

1) Domratsheva 249, 2) Mäkäräinen 245, 3) Wierer 234,

... 13) Laukkanen 129.

Seuraava kilpailu: 24.1. takaa-ajo 10 km (Anterselva).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    3. 3

      Kuva: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    6. 6

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    7. 7

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    8. 8

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    9. 9

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    10. 10

      Trumpin virkaanastujaisten saldo Washingtonissa: 217 ihmistä pidätetty, 6 poliisia loukkaantunut, limusiini poltettu...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    3. 3

      Kuva: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    6. Näytä lisää