Anna, Anne, Anu

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

Norjan ampumahiihtotähti lopettaa uransa

Ampumahiihto
Norjan Lars Berger lopettaa ampumahiihtouransa.
Norjan ampumahiihtotähti Lars Berger ilmoitti maanantaina, että aktiiviura on ohi. 35-vuotiaan Bergerin ilmoitus tuli sikäli yllätyksenä, että ensi vuoden MM-kisat pidetään kotikentällä Holmenkollenilla.

Bergeriä on kuitenkin jo pitkään vaivannut sitkeä polvivamma, minkä takia hän katsoi, ettei mitali Holmenkollenilla ole enää mahdollinen.

Vamman takia Berger ei pystynyt osallistumaan Kontiolahden MM-kisoihin maaliskuussa.

Berger on kuitenkin jäämässä ampumahiihdon pariin, sillä hän on siirtymässä Norjan ampumahiihtoliiton palvelukseen valmentajaksi.

Ampumahiihdossa Berger on voittanut kaksi henkilökohtaista MM-hopeaa ja yhden maailmanmestaruuden viestissä. Maailmancupissa Bergerillä on seitsemän osakilpailuvoittoa.

Berger on siitä ainutlaatuinen suksiurheilija, että hänellä on kolme maailmanmestaruutta myös maastohiihdon puolelta. Kaksi niistä tuli Sapporon MM-kisoista 2007, kun Berger voitti henkilökohtaisen maailmanmestaruuden 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa ja lisäksi myös MM-kultaa Norjan 4 x 10 kilometrin viestijoukkueessa. Kolmas kulta on Norjan viestijoukkueesta Oberstdorfista 2005.

Bergerin pikkusisko Tora lopetti uransa jo vuosi sitten ja tuli hiljattain äidiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      Ihmepelastuminen: Mies löytyi viidakosta hengissä 15 päivää helikopteriturman jälkeen

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Venäjän pääministeri Medvedev ja Sipilä tapaavat Oulussa – suora lähetys tiedotustilaisuudesta ISTV:ssä kello 14:45

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. Näytä lisää