Laura

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

Laaksonen ei jatka Ampumahiihtoliiton päävalmentajana

ampumahiihto
Suomen ampumahiihtoliitto joutuu etsimään uuden päävalmentajan.
Kaksi vuotta tehtävässä toiminut Marko Laaksonen ilmoitti Oslon MM-kilpailujen päätöspäivänä sunnuntaina, ettei käytä 2+2-vuotisen työsopimuksensa jatko-optiota. Syynä on perheenlisäys.

– Toinen poika syntyi reilu kuukausi sitten. Niin monta vuotta olen ollut tässä reissuelämässä, että nyt on aika ja pakko pitää perhettä etusijalla, Laaksonen kertoi.

Ruotsin maajoukkueesta Suomeen siirtynyt Laaksonen sai seurata kahden vuoden mittaan Kaisa Mäkäräisen menestyskulkua. Hän nosti mieleenpainuvimmiksi hetkiksi viime vuoden MM-kotikilpailujen pronssin sekä sunnuntaisen samanvärisen mitalin Oslossa.

– Molemmat sellaisia raivoisia taisteluita, mutta on tässä muitakin ilonpilkahduksia, kuten nuorten kehittyminen, Laaksonen kertoi.

Suomen ampumahiihtoliitto kertoi aloittavansa ensi viikolla toimenpiteet Laaksosen seuraajan valitsemiseksi.

– On valitettavaa, että koko olympiadin mittaiseksi suunniteltu työjakso nyt päättyy, mutta ymmärrämme Markon perhetilanteen ja kunnioitamme päätöstä, kertoi lajiliiton puheenjohtaja Olli Nepponen tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. 6

      Snookertähden turnaus päättyi julmasti – ”Kamalin mahdollinen tapa hävitä”

    7. 7

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Nämä 10 merkkiä paljastavat, onko kumppanisi sinulle juuri se oikea

    10. 10

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    7. 7

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. Näytä lisää