Mari Laukkanen teki historiaa Kollenilla

Julkaistu: 04.02.2012 18:58

Mari Laukkanen näytti lauantaina Norjan Holmenkollenilla, ettei suomalainen ampumahiihto ole vain suurimman tähden Kaisa Mäkäräisen varassa.

Mari Laukkanen ylsi upeasti 14:nneksi ja lunasti samalla paikan ensimmäistä kertaa sunnuntain yhteislähtökilpailuun.

- Viiteen vuoteen en ole ampunut ainoastaan yhtä sakkoa neljän ammunnan kisassa. Tämän eteen on tehty paljon töitä ja välillä on ollut aika taistelua, Mari riemuitsi.

Laukkanen oli koko kisan ajan lähellä kymmenen kärkeä ampumalla kolme ensimmäistä paikkaa hienosti puhtaasti.

- Ennen viimeistä ammuntaa oli aika paljon ajatuksia mielessä. Onneksi sieltä tuli vain yksi sakko, sillä olisi voinut käydä huonomminkin. 

Hiihtoladulla huomasin, että noilla sijoituksilla mennään jo lujempaa. 
Onneksi kylmyys ei haitannut tänään, sillä aiemmin olen joutunut joskus keskeyttämään pakkasessa astman takia, Mari sanoi helpottuneena ja riensi vastaanottamaan onnitteluja Suomen joukkueen jäseniltä.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Hiihtolajit: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä