Design-alan yhteisöt ja yritykset ovat jättäneet poliisille tutkintapyynnön verkkokauppayritys Designers Revoltin toiminnasta.
Tutkintapyynnössä esitetään, että kopioita myyvä verkkokauppa johtaa kuluttajia harhaan kopiovalmistuksella ja markkinoilla.
Verkkokauppa Designers Revoltin takana on ruotsalainen miljonääri Lennart Nyberg. Brittiläinen yhtiö myy omia versioitaan designhuonekaluista murto-osalla alkuperäisten hinnoista. Valikoimasta löytyy esimerkiksi Eero Aarnion pallotuoli. Aidon maksaessa noin 6440 euroa, Designers Revoltin hinta on 1745 euroa.
Verkkosivuilta löytyy myös muiden nimekkäiden suunnittelijoiden kuten Arne Jacobsenin, Charles ja Ray Eamesin ja Hans Wengerin klassikkotuotteita.
Lennart Nyberg on kommentoi asiaa vetoamalla brittilakiin, joka suojaa teollisesti tuotettuja esineitä kopioinnilta 25 vuoden ajan. Muualla Euroopassa designin suoja-aika on merkittävästi pidempi: esimerkiksi Suomessa tekijänoikeus jatkuu vielä 70 vuotta suunnittelijan kuoleman jälkeen.
Ilta-Sanomien tavoittama Nyberg ilmaisi olevansa järkyttynyt, että asia on viety poliisille.
- Verkkokaupan toiminta on täysin laillista, enkä näe toiminnassa mitään moraalisesti väärää.
Nybergille on täysin uutta, että asiasta voidaan tehdä tutkintapyyntö poliisille. Hän pitää tähän liittyviä kysymyksiä ainoastaan asianajajien ajamina juridisina ongelmina. Nyberg myöntää verkkokaupan toiminnan aiheuttaneen keskustelua myös muissa maissa.
Kysymykseen onko moraalisesti oikein kopioida huippusuunnittelijoiden tuotteita Nyberg kommentoi kysymällä, onko oikein pyytää niin suuria summia designista.
Designers Revoltin mainoskampaja Suomessa herätti alalla runsaasti keskustelua, jonka myötä alan toimijat ryhtyivät toimiin.
Tutkintapyynnön jättäneiden mielestä mainonta rikkoo tekijänoikeuksia ja johtaa kuluttajia harhaan.
- Yksittäisen suunnittelijan on vaikea lähteä taistelemaan kopiointia vastaan, joten olen tyytyväinen, että alan toimijat ajavat asiaa, kommentoi Eero Aarnion verkkokaupan toiminnasta vastaava Antti J. Kallio.
- Pallotuoli on tuote, joka herättää intohimoa ja Eero Aarnio tuomitsee ehdottomasti sen kopioinnin. Hän kuitenkin haluaa keskittää kaikki voimansa tuotteiden muotoiluun ja suunnitteluun, Kallio jatkaa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 19:18
1.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
2.
-
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa" 20:26
3.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 18:57
4.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
5.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 17:18
6.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 21:30
7.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 18:55
8.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
9.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 20:20
10.
-
Bostonin iskuista kuulusteltu ammuttiin Orlandossa - hyökkäsi kohti FBI:n agenttia 17:31
11.
-
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista 19:39
12.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 14:16
13.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 16:09
14.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
15.
-
He ovat jo ilmoittautuneet Madeleinen häihin 20:55
16.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
17.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
18.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
19.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
2.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
3.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
4.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
5.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 17:17
6.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
7.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 14:40
8.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
10.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
11.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
14.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
15.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
16.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
17.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
18.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
12.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
13.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
14.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.


Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon
Mikko Vesanen: Sisusta sauna uusiksi!
Minne katosi paperinkeräyskello?
Uppoa Kultahattu-elokuvan tunnelmaan ja sisusta 20-luvun hengessä - 4 vinkkiä!
Tällä ratkaisulla rakennat kukkapenkin halvalla mihin vain - katso kuvaohjeet
IS-lukijat avautuvat pihasuunnitelmista: "Pihalta lähtee nurmikko, hiirenkolot ja aikaansaamaton äijä
Minna Toivanen: Kotipuutarhuri, älä istuta vielä kesäkukkasia!
Asiantuntija varoittaa: Vältä nämä 9 yleisintä virhettä puutarhassa
Yllättävä tutkimustieto: Suomalaisten koti ei saa olla kuin sisustuslehdestä
Rakennusliitto varoittaa remontoijia: "Tikkailla työskentely on kiellettyä"
IS-lukijat paljastavat: Halusi tietää uskonnon ja vaati 50 euroa, että pääsee vuokra-asunnon hakijaksi
Tällainen on suomalaisten ihanne asuinalueeksi




