Kuopion Ikea avattiin - lauantaista odotetaan kiireistä

Julkaistu: 24.5.2012 12:18

Ikea-ketjun viides tavaratalo Suomessa avattiin torstaiaamuna suuremmitta ryntäyksittä

Etelään johtavalle moottoritielle oli asetettu 60 kilometrin nopeusrajoitus pelätyn ruuhkan vuoksi, mutta liikenne oli hyvin verkkaisaa.

Enimmät ostopaineet purettiin jo keskiviikkona kanta-asiakkaille järjestettynä tutustumispäivänä.

– Avajaiset jaamme aina kahdelle päivälle, jotta asiakkailla olisi väljyyttä tutustua tarjontaan. Keskiviikkona kutsua noudatti kymmenisen tuhatta kanta-asiakaskortin omistajaa, arvioi tavaratalojohtaja Anna Valkjärvi.

Hän uskoo, että lauantaista tulee kova kauppapäivä, kun kaukaakin tulevilla on vapaata.

Kuopion Ikea työllistää parisataa ihmistä, joista joka kymmenes on vanha ikealainen. Yksi heistä on puolitoista vuotta Vantaan Ikeassa työskennellyt Elli Peltonen.

– Konsepti on kaikkialla sama, mutta savolaiset asiakkaat ovat jotenkin rauhallisempia ja puheliaampia.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat


Tuoreimmat