Ilta-Sanomat listasi millainen mökki tekee suomalaisen onnelliseksi.
Näiden syiden takia suomalaiset suuntaavat mökille:Ranta
Vesistöjen rannoilla sijaitsevat mökit ovat kalliimpia kuin kuivalla maalla sijaitsevat vapaa-ajan asunnot. Mitä suurempi vesistö sitä kalliimpi hinta. Omasta rannasta on helppo lähteä kalastamaan, uimaan, soutamaan ja vaikka purjehtimaan.
Tilavuus
Vaikka mökkirakentaminen on hiipunut 1970-80-lukujen hulluista vuosista, neliömäärät ovat kasvaneet. Uusien vapaa-ajanasuntojen keskikoko on lähes kaksinkertaistunut 1980-luvun mökkeihin verrattuna - silloin mahduttiin noin 40 neliön mökkiin, nykyisin keskipinta-ala on 75 neliötä.
Kohtuullinen matka
Mökkimatkan keskipituus on noin 120 kilometriä, ja moni pitää yli 200 kilometrin mökkimatkaa liian pitkänä. Pääkaupunkiseutulaisten mökkeilyä koskeneessa tutkimuksessa havaittiin vapaa-ajan asunnon käytön vähenevän merkittävästi, jos matka-aika on yli kolme tuntia.
Kohtuullinen hinta
Joka toinen on valmis maksamaan loma-asunnosta 100000 euroa, vajaalle neljännekselle kipuraja on 150000 euroa. Viime vuonna omarantaisen, kaava-alueella sijaitsevan loma-ajan asunnon tontteineen sai omakseen keskimäärin 134000 eurolla. Kaava-alueen ulkopuolelta mökin voi saada alle 100000 eurolla.
Talviasuttavuus
Mökkiä suunnittelevien mieleen ovat erityisesti ympärivuotiseen käyttöön soveltuvat loma-asunnot, mutta niin ikään perinteinen mökki rajatuin mukavuuksiin kiinnostaa monia. Yli kolmannes mökeistä on talviasuttavia.
Pysyvyys
Useampi kuin joka toinen mökin omistaja aikoo pitää vapaa-ajanasuntonsa kuolemaansa saakka. Mökistä on usein vaikeampi luopua kuin kaupunkiasunnosta. Ainoastaan kaksi prosenttia mökeistä vaihtaa omistajaa vuosittain. Myyjistä kolmannes myy mökin hankkiakseen tai rakentaakseen uuden mökin, ja usein he nostavat samalla mökin varustetasoa.
Varustetaso
Haaveet kohdistuvat eniten loma-asuntoihin, joissa on vähintään verkkosähkö ja juokseva vesi. Yhdeksään mökkiin kymmenestä tulee jo sähkö, vain joka neljäs mökki on televisioton. Esimerkiksi astianpesukoneet ovat yleistyneet.
Luonto
Luonto, hiljaisuus ja luonnonrauhan kokeminen ovat tärkeimpiä syitä lähteä mökille. Metsässä voi lenkkeillä, marjastaa ja sienestää, järvellä, joella tai merellä taas kalastaa.
Irtiotto arjesta
Rentoutuminen ja mökkeilyn vastapaino arkielämälle ovat myös koukuttavia tekijöitä. Rantasauna, josta voi pulahtaa järveen, ja kesäkeittiö, jossa ruoan voi valmistaa ulkona, eivät usein tule kuuloonkaan kaupunkiasunnossa.
Nostalgisuus
Mökeillä näkee usein perinteisempää sisustusta, joskus jopa myös kitschiä ja rihkamaa. Toisaalta mökeille ei tarvitse enää kuljettaa käytöstä poistettua tavaraa, sillä kaupoissa on varta vasten mökkielämään tai vapaa-aikaan suunniteltuja astioita ja tavaroita. Ne ovat usein kaupunkiasuntoihin tarkoitettuja esineitä romanttisempia.
Huolettomuus
Irtiotto arjesta näkyy myös mökkeilijöiden vaatteissa, joissa ei hevin astuta keskikaupungilla sijaitsevaan tavarataloon. Ei ole niin justiinsa, vaikka tukka hapsottaa, kengät on astuttu linttaan ja verkkareissa on reikä.
Oma rauha
Parhaimmista mökeistä ei ole näköyhteyttä naapuriin. Silloin mökkeilyn tavoite eli omassa rauhassa oleminen on taattu.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
1.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
2.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
3.
-
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki 19.6. 23:28
4.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
5.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
6.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
7.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
8.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
9.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
12.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
13.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 19.6. 20:17
14.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 19.6. 20:04
15.
-
Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa 19.6. 21:30
16.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
17.
-
Pekka Sauri teloi itsensä pyörätuolissa 19.6. 18:43
18.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 19.6. 18:03
19.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19.6. 19:08
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
2.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
3.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
5.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
6.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
7.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
8.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
9.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 19.6. 7:30
10.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
11.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
12.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
16.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 19.6. 11:00
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 19.6. 7:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Minna Toivanen: Ei enää mansikkavarkaita! Näin pidät linnut turvallisesti pois marjojen kimpusta
Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde
Kaksi kikkaa: Näin hyttyset katoavat pihastasi
Onko saunasi Suomen kaunein? Osallistu kilpailuun ja voita kiuas!
Kysy Kaisalta: Mistä löydän sijoitusasunnon, joka poikii kunnolla rahaa?
Suomalaiset kertovat mökkihelvetistä: "Siitä alkoi liki 20 vuotta kestänyt painajainen"
Mökistä tuli murheenpesä: "Ensitöikseen hän ehdotti, että perustetaan mökkiviikot"
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan"
IS-lukijoiden kodin turhakkeet: "Popcorn-kone on sellainen, mitä en ostaisi"
Asiantuntija hometaloista: "kyse kansallisesta suuronnettomuudesta" - hintalappu 450 miljoonaa!
Marjukka on vaihtanut kotia 17 kertaa: "Tämä systeemi sopii ennakkoluulottomille"
Tässä ovat kesän suosituimmat grillit - katso TOP 10
Mitä mökillä voi tehdä? Paljasta parhaat puuhavinkkisi




