Varkaiden mukaan lähtee usein digikameroita ja kannettavia tietokoneita. Mutta missä tehdään eniten murtoja Tilastokeskuksen ja If Vahinkovakuutusyhtiön tilastojen mukaan?
Murtopuuhat ovat helpompia omakoti- ja rivitaloissa verrattuna kerrostaloihin. Siksi pikkukaupungeissa ja maaseudulla tehdään enemmän asuntomurtoja.Tilastokeskuksen ja If Vahinkovakuutusyhtiön tilastojen mukaan seitsemän kymmenestä asuntomurrosta tehdään pikkukaupungeissa tai maaseudulla.
Vain 30 prosenttia murroista tehdään Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa.
Suurimpana syynä siihen, että varas iskee juuri pienemmissä kaupungeissa, on murtopuuhien helppous omakoti- ja rivitaloissa verrattuna kerrostaloihin.
Kerrostaloasunnoissa on yleensä vahvat ovet ja varkaan on vaikeaa yrittää murtautua asuntoon rappukäytävästä.
Pikkukaupunkien tilastoissa näkyy tietysti myös kuntaliitosten myötä mukaan tulleiden kesämökkikuntien luvut, muistuttaa Ifin korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa.
Murtovaras iskee yleensä taloon tai asuntoon, jonka isäntäväki ei ole kotosalla. Sen vuoksi kannattaa huolehtia siitä, että koti ei jää asumattoman näköiseksi.
Kannattaa esimerkiksi huolehtia, että postilaatikko ei tursua posteista ja verhoja ei ole vedetty ikkunoiden eteen. Myös ylipitkä nurmikko voi paljastaa varkaalle, että ketään ei ole kotona.
Vorojen mukaan lähtee helpoiten kevyet ja arvokkaat tavarat. Perinteisten korujen ja käteisen rahan lisäksi mukaan kelpaa digikamerat, kannettavat tietokoneet ja muu pienelektroniikka.
Esimerkiksi televisiot alkavat olla jo siinä kokoluokassa, että niitä ei välttämättä jalkaisin liikkeellä oleva varas viitsi kantaa, Vaitomaa kertoo.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 18:00
1.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 15:51
2.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 17:06
3.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
4.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 18:22
5.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 16:33
6.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 21:35
7.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
8.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
9.
-
Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä 21:13
10.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 17:31
11.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
12.
-
Kuumailmapallon putoaminen tallentui videolle 20:37
13.
-
Lapsiaan piiskannut isä joutuu korvaamaan 8 500 euroa 14:22
14.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
15.
-
Ilvesten tappajille ehdolliset vankeustuomiot 19:37
16.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 13:09
17.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 14:06
18.
-
Tyttärensä hyisestä koskesta pelastanut äiti pääsi sairaalasta 15:26
19.
-
Venäläinen uutistoimisto Guzenina-Richardsonista: "Venäläisten äitien päävihollinen" 16:51
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
2.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
3.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
4.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
5.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
6.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 17:06
7.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
8.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
9.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 08:57
10.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
11.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
12.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 18:00
13.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 07:06
14.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 08:32
15.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 15:51
16.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
17.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
18.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
19.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.






