Britanniassa on paljastunut kaksi himohamstraajaperheen kotia, joista löytyi useita kuolleita eläimiä ja valtava määrä roskaa.
Daily Mailin mukaan Christopher ja Elizabeth Bloren kotoa luoteis-Lontoon Kingsburysta löytyi 65 elävää sekä 15 kuollutta kissaa roskasäkkien alta. Terveystarkastajat ovat sittemmin häätäneet pariskunnan kotoaan.Kissojen lisäksi Bloren perheen kotoa paljastui hurja määrä epämääräistä sälää, jota riitti lattiasta kattoon useimmissa huoneissa. Viranomaiset ovat kieltäneet pariskuntaa palaamasta kotiinsa kolmeen kuukauteen, jotta talo saadaan siivottua 30 tonnista roskaa sekä desinfioitua.
Viranomaiset saivat ilmoituksen tilanteesta Bloren pariskunnan naapureilta, jotka valittivat ällöttävästä hajusta, jo yli kaksi vuotta sitten. Pitkän taistelun jälkeen Bloret saatiin jättämään kotinsa kaksi viikkoa sitten.
Pariskunnalta on nyt kielletty kissojen pito lemmikkinä. 65 elävänä löytynyttä kissaa vietiin hoitoon, mutta monet niistä piti lopettaa, koska ne olivat liian sairaita.
Durhamin Hartlepoolissa on taas asunut perhe, joka on pakottanut pienet lapsensa elämään kurjuudessa niin ikään roskien täyttämässä kodissa.
Yhteyttä viranomaisiin otti lasten koulu. Tuomari, joka kuuli tapauksesta, järkyttyi nähtyään kuvat perheen asunnosta. Hän ei ollut koskaan nähnyt kotia vastaavassa kunnossa.
Talon täyttivät rikkinäiset huonekalut ja vaatteet. Lattiat ja pinnat olivat lian peitossa ja keittiössä vyöryivät käytetyt astiat. Lapset pakotettiin nukkumaan yhdessä yhden hengen vuoteessa, koska toinen sänky lojui rikkinäisenä rojun keskellä.
Koti joutui jätteiden peittämäksi, sillä perheen äiti ei kuulemma viitsinyt siivota. Poliisi aloitti tapauksen tutkinnat sen jälkeen, kun äiti ei tullut hakemaan lapsia koulusta.
Molemmat vanhemmat myönsivät lasten heitteillejätön Hartlepoolin käräjäoikeudessa. Vanhemmat tuomittiin vuoden valvottuun yhteiskuntapalveluun ja 170 punnan sakkoihin.
Kuvat kodista löytyvät täältä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 22:23
1.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 21:43
2.
-
Krista Siegfrids: "On oikea euforia!" 23:28
3.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 11:00
4.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 20:09
5.
-
Sveitsi jääkiekon MM-finaaliin! - Yhdysvallat Leijonien vastustajaksi 22:07
6.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 21:13
7.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 19:08
8.
-
Iskeekö Kristan Ding Dong? Euroviisujen finaali alkaa - osallistu IS:n livechatissa 21:32
9.
-
Viisufinaalin kuumimmat naislaulajat - äänestä omaa suosikkiasi! 16:11
10.
-
Näihin asioihin Leijonat kaatui välierässä 18:21
11.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 09:10
12.
-
Ukkonen tuli Helsinkiin, Pekka Sauri twiittasi 21:51
13.
-
Zlatan rikkoi oman ennätyksensä 23:03
14.
-
Sedin kehui Suomea 19:36
15.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 13:59
16.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 17:55
17.
-
Mies teki "jaritervot" Ounasjoessa - kauhua rannalla 21:57
18.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 13:41
19.
-
Tässä ovat loton oikeat numerot 22:04
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 11:00
1.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 09:10
2.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 06:30
3.
-
Kristaa kehutaan Briteissä: "Nokkela veto" 11:37
4.
-
Ruotsalaisten lätkäuho jatkuu: "Olemme parempia, viisaampia ja suurempia" 09:18
5.
-
Suomi–Ruotsi-peliin saa vieläkin lippuja – ja millä hinnalla! 17.5. 22:23
6.
-
Presidentti palkitsi Oriveden sankariopettajan hengenpelastusmitalilla: "Iso kunnia" 06:30
7.
-
Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereella 14:25
8.
-
Leijonille karmea pettymys välierässä - IS seurasi paikan päällä 18:35
9.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 19:08
10.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 17:55
11.
-
Sähköä ilmassa! Ukkoset jo Tallinnassa - kohta Etelä-Suomessa 19:58
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
14.
-
4-vuotiasta nukutettiin painopeitteellä päiväkodissa 17.5. 16:24
15.
-
WSJ: Pohjois-Korea on laukaisuut kolme ohjusta 15:05
16.
-
Urpilainen Ykkösaamussa: Tämän takia Tuomioja sai pitää paikkansa 11:39
17.
-
Granlund ja Koskiranta vaihtavat paikkaa 10:45
18.
-
Joku raja Kim Kardashian! Katso kuinka tähden jalat tursuivat ulos kengistä 17.5. 15:49
19.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 13:59
20.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
6.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
7.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
8.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
9.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
10.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 11:00
11.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
15.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.






