Lontoolainen rakennusurakka ei ota loppuakseen, mikä on saanut naapurit raivon partaalle.
Daily Mail uutisoi lontoolaisesta eläkeläisestä Annie Reed Hendersonista, joka on joutunut seuraamaan viimeisen 10 vuoden ajan vierusnaapurinsa rakennustöitä.Hän sanoo olevansa niin raivostunut siihen, ettei paikallinen kunnanvaltuusto ole saanut lopetettua jatkuvaa melua, sotkua ja häiriötä hänen miljoona puntaa maksaneen kotinsa ulkopuolella, että hän suunnittelee lopettavansa kunnallisveron maksamisen.
67-vuotias Reed Henderson on jopa varustautunut menemään vankilaan lopettaakseen painajaisensa. Hän pelkää tilanteen jatkuvan seuraavalle vuosikymmenelle, mikäli toimiin ei ryhdytä.
Reed Henderson kertoo, että hänen naapurinsa John Donaghyn takapihalla on ollut pysyvä työmaa vuodesta 2002 lähtien.
Kaikki paitsi viktoriaanisen rakennuksen julkisivu on hitaasti purettu osiin ja rakennettu asteittain uudestaan.
Rakennustöiden aikana on pihalle tehty ulkorakennus, porattu kaivo, kaivettu kellarille laajennus ja laitettu puutarhaan uudet seinät. Rakentajat ovat myös repineet pois alkuperäiset viktoriaaniset piirteet.
Psykoterapeuttina työskentelevä Reed Henderson sanoo, että hänen valituksensa paikalliselle kunnanvaltuustolle on ohitettu. Hänen mukaansa työmaalta kuuluva melu haittaa hänen terapiasessioitaan.
- Minulle vakuutettiin, että nämä työt olisivat päättyneet jo vuosia sitten, mutta silti ne jatkuvat yhä. En usko, että rakentajilla on aikomusta lopettaa näitä töitä vielä vähään aikaan. Siinä saattaa mennä toiset 10 vuotta.
Reed Henderson tuntee olevansa sietokykynsä rajoilla ja kokee valtuuston pettäneen hänet.
- Jos tämä jatkuu yhä heinäkuussa, lopetan kunnallisveroni maksamisen. Olen valmis menemään oikeuteen ja jopa vankilaan, jos asia sitä vaatii.
54-vuotias naapuri Donaghy syyttää rakennusurakan kestosta monimutkaisia kunnanvaltuuston suunnitteluohjeita sekä kalliita kuluja. Lisäksi hänen vaimonsa kehittynyt rintasyöpä on estänyt häntä viettämästä enemmän aikaa rakennustöiden parissa.
- Naapurini syytökset eivät ole perusteltuja, sillä muuten valtuusto olisi tehnyt asialle jotain, puolustautuu Donaghy.
Kunnanvaltuustosta kerrotaan, ettei ole sellaista lakia, joka rajoittaisi rakennusurakoiden kestoja, eivätkä he siksi voi tehdä asialle mitään.
Katso kuvat hurjasta remontista täältä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 22:17
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21:29
2.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 20:36
3.
-
Siirtoyllätys: Komarov palaamassa Venäjälle? 21:22
4.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
5.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 17:48
6.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 18:35
7.
-
Mies upposi syvälle liejuun tunniksi - kolme palomiestä kiskoi naruilla ylös 21:17
8.
-
Lotus-pomo vastasi kuumiin Kimi-huhuihin 19:48
9.
-
Liverpool myy hyökkääjäänsä lähes 25 miljoonan euron tappiolla 21:54
10.
-
Tarja Turunen lauloi hääparille Metallicaa - katso video 21:21
11.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 16:48
12.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
13.
-
Koronavirus iski Tunisiaan - yksi kuollut ja ainakin kaksi tartuntaa 21:30
14.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
15.
-
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli 20:01
16.
-
NHL-tappelijan pojalta maaginen syöttö - katso video! 16:09
17.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
18.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 16:21
19.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
2.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
3.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
4.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
6.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 13:39
7.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
8.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
11.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
12.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 17:48
13.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 15:58
14.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
15.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 15:18
16.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
17.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 20:36
18.
-
Tukholman lähiössä yöllä kaaos: 100 ihmistä riehui, autot tulessa 09:25
19.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 15:16
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
6.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
7.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
8.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.


Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon
Mikko Vesanen: Sisusta sauna uusiksi!
Minne katosi paperinkeräyskello?
Uppoa Kultahattu-elokuvan tunnelmaan ja sisusta 20-luvun hengessä - 4 vinkkiä!
Tällä ratkaisulla rakennat kukkapenkin halvalla mihin vain - katso kuvaohjeet
IS-lukijat avautuvat pihasuunnitelmista: "Pihalta lähtee nurmikko, hiirenkolot ja aikaansaamaton äijä
Minna Toivanen: Kotipuutarhuri, älä istuta vielä kesäkukkasia!
Asiantuntija varoittaa: Vältä nämä 9 yleisintä virhettä puutarhassa
Yllättävä tutkimustieto: Suomalaisten koti ei saa olla kuin sisustuslehdestä
Rakennusliitto varoittaa remontoijia: "Tikkailla työskentely on kiellettyä"
IS-lukijat paljastavat: Halusi tietää uskonnon ja vaati 50 euroa, että pääsee vuokra-asunnon hakijaksi
Tällainen on suomalaisten ihanne asuinalueeksi
Kotitalousvähennyksen leikkaus harmittaa - tarkista tästä veroetusi faktat




