Ilta-Sanomat selvitti mökkimarkkinoiden tilannetta. Katso oman paikkakuntasi kesämökkitarjonnan ja -kysynnän tila.
Yleinen arvio on, että tänäkin vuonna on kesämökkimarkkinoilla määrää myyjä. Ostajia on, myyjiä ei, ja hinnat sen kun nousevat. Tässä eri paikkakuntien kiinteistövälittäjien arvio mökkimarkkinoista:
Uusimaa
"Uusi ilmiö on kesäpaikan etsiminen urheilualueen läheisyydestä - kaikille ei riitä kuukausi pallogrillin äärellä."
Jari Gardziella, Habita
Varsinais-Suomi
"Hinnoista joudutaan keskustelemaan aiempaa enemmän. Kysyntää on ulkosaaristoa myöten, mutta asiakkaat ovat varovaisempia."
Rabbe Holmberg, OP-Kiinteistökeskus
Satakunta
"Täällä ostetaan vaatimattomia mökkejä, ja hintavimmat seisovat. Toisaalta kalleimmalle alueelle Porin Kuuninaisiin olisi tunkua enemmänkin."
Airi Vuorisalo, Kiinteistöpori
Kanta-Häme
"Kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, kuivan maan mökit seisovat silti myymättöminä."
Markku Häyrinen,
Habita Pirkanmaa
"Rannan suunta ratkaisee hinnan ja myyntiajan. Teiskossa on myynnissä kaksi tonttia, joista pohjoiseen oleva maksaa 145000 euroa ja eteläinen taas 175000 euroa."
Mertsi Friberg, Kiinteistömaailma
Päijät-Häme
"Nyt on myyjän markkinat. Sysmä, Padasjoki ja Asikkala houkuttavat myös pääkaupunkiseudun ostajia."
Reija Kivinen, Kiinteistömaailma
Kymenlaakso ja Etelä-Karjala
"Nyt käytetään tavallista enemmän lainarahaa. Alhaiset korot näkyvät."
Tom Lindfors, Habita
Etelä-Savo ja Pohjois-Savo
"Kuopio on kasvava markkina-alue, sillä se on vetänyt maakuntiin työn perässä muuttaneita ostovoimaisia asiakkaita. Keskiluokkaiset venäläiset ovat löytämässä itärajan tuntumaan."
Antti Toivanen, Huoneistokeskus
Pohjois-Karjala
"Myyntiin tulee lähinnä 1960-80-luvun mökkejä, siksi tonteilla on hurjasti kysyntää."
Jyrki Makkonen, Kiinteistömaailma
Keski-Suomi
"Seudun keskihintaisissa mökeissä rahat ovat turvassa, talouden turbulenssi ei juuri vaikuta niiden arvoon."
Janne Särkkä, OP-Kiinteistökeskus
Etelä-Pohjanmaa
"Täällä on todella ostajan markkinat, mökkejä tulee myyntiin kovalla tahdilla, ja hinnat ovat tulleet alas jo kolmatta kesää."
Tuula Vehka-aho,
SKV Pohjanmaa
"Täällä voi valita, haluaako mökin mantereen rannasta vai matkustaako vesitse vartin matkan päässä olevaan saareen. Rannat menevät heti, saaretkin ihan mukavasti."
Helena Wörlin, HK-Kiinteistökeskus
Keski-Pohjanmaa
"Vapaa-ajan asunnoista on koko ajan puutetta. Vapaita rantatonttejakin on todella vähän, niillä olisi kova kysyntä."
Jörn Sundström, Asunto-Björndahl
Pohjois-Pohjanmaa
"Kysyntä ylittää tarjonnan, mutta ostajat ovat silti hintatietoisia. Nousevia alueita ovat Kalajoki ja Iijoen seutu."
Markku Keckman, Oulun arvokiinteistöt
Kainuu
"Kysyntää on, etenkin rantatonteille. Sääli, että maanomistajat eivät halua myydä rantamaitaan, vaikka niitä on reippaasti kaavoitettu."
Asko Tolonen, OP-Kiinteistökeskus
Lappi
"Alueella on myynnissä vain yksittäisiä kesämökkejä. Loma-asunnot on tehty lähinnä talvikäyttöön, niistä on ylitarjontaa."
Jari Gardziella, Habita
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 08:47
1.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
2.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 09:34
3.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 09:09
4.
-
Ressun lukio Suomen paras yo-kirjoituksissa 10:06
5.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
6.
-
Työkyvytön teki 1100 tuntia puolisonsa firmalle töitä ja nosti päivärahat – hovi ei lieventänyt petostuomiota 06:01
7.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
8.
-
Suursäätilassa ei ole odotettavissa muutoksia – Euroopan sää päälaellaan 07:54
9.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
10.
-
Näin kaukaa kannattaa lähteä tankkaamaan - katso kartalta! 09:38
11.
-
Loton ennätyspotti jakaantui yhdelle perheelle 09:55
12.
-
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita" 06:37
13.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 23.5. 19:14
14.
-
Haluatko pomoksi? Muuta tämä asia heti 06:51
15.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
16.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
17.
-
Horoskooppi 24.5.2013 06:00
18.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
19.
-
Perussuomalainen: Alppilan kohuopettaja lähtee politiikkaan - harkitsee eurovaaleja 01:00
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
3.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
4.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
5.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
6.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
7.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
8.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
9.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
10.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
11.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
12.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 23.5. 10:16
13.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
14.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
15.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
16.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
17.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 23.5. 8:39
18.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
19.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.


Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon
Mikko Vesanen: Sisusta sauna uusiksi!
Minne katosi paperinkeräyskello?
Uppoa Kultahattu-elokuvan tunnelmaan ja sisusta 20-luvun hengessä - 4 vinkkiä!
Tällä ratkaisulla rakennat kukkapenkin halvalla mihin vain - katso kuvaohjeet
IS-lukijat avautuvat pihasuunnitelmista: "Pihalta lähtee nurmikko, hiirenkolot ja aikaansaamaton äijä
Minna Toivanen: Kotipuutarhuri, älä istuta vielä kesäkukkasia!
Asiantuntija varoittaa: Vältä nämä 9 yleisintä virhettä puutarhassa
Yllättävä tutkimustieto: Suomalaisten koti ei saa olla kuin sisustuslehdestä
Rakennusliitto varoittaa remontoijia: "Tikkailla työskentely on kiellettyä"
IS-lukijat paljastavat: Halusi tietää uskonnon ja vaati 50 euroa, että pääsee vuokra-asunnon hakijaksi




