Kaksikerroksisesta bussista löytyy esimerkiksi kaksi makuuhuonetta, keittiö ja baari.
Asiasta kertoo Daily Mail.
28-vuotias Daniel Bond vietti neljä uuvuttavaa kuukautta ja 11 000 puntaa, eli vajaat 14 000 euroa, laiminlyödyn ajoneuvon muuntamiseksi luksusasunnoksi.
Automekaanikkonakin toimiva Bond halusi epätoivoisesti muuttaa yhteen tyttöystävänsä, 20-vuotiaan Stacey Drinkwaterin kanssa, mutta pari ei kestänyt korkeita asuntojen hintoja.
Pariskunnalla ei ollut varaa takuumaksuihin ja he uskoivat asuntolainan saamisen olevan mahdotonta, sillä Bond on itsenäinen yrittäjä.
Siispä Bond päätti ostaa viime lokakuussa kaksikerrosbussin, vaikka hänen äitinsä mukaan idea oli järjetön.
Nyt bussista löytyykin sitten kaksi makuuhuonetta, keittiö, tv-huone, baari, wc ja kylpyhuone.
Bussiin on asennettu putkisto 220 litran vesitankin kera. Kulkuneuvo voidaan kytkeä sähkönjakeluverkkoon, joten lamppuja ja muita sähkölaitteita voi myös käyttää.
Keittiöstä löytyy keittolevy, liesi, jääkaappi ja lavuaari juoksevan veden kera.
Pari asuu nyt muokatussa vuoden 1991 Leyland Olympiassa ja he ovat sitä mieltä, etteivät voisi olla onnellisempia.
Bussi maksoi nettikauppa e-bayssa 3 000 puntaa eli noin 3 800 euroa. Sen remontoimiseen meni 8 000 puntaa eli noin 10 000 euroa.
Tällä hetkellä Bond suorittaa bussiajokorttia, jotta he pääsisivät tekemään myös lomamatkoja kotinsa kanssa. Parhaillaan bussi seisoo parin vuokraamalla maapalstalla Canterburyn laitakaupungilla Kaakkois-Englannissa.
Katso kuvat bussikodista täältä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
1.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 19:18
2.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 18:55
3.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 17:18
4.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
5.
-
Illalla televisiossa: Ilona pettyi, kun odotettu kuolema ei tullutkaan 15:30
6.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
7.
-
Bostonin iskuista kuulusteltu ammuttiin Orlandossa - hyökkäsi kohti FBI:n agenttia 17:31
8.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 16:09
9.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
10.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 18:57
11.
-
NHL-tähti selvisi vammoitta hurjasta autokolarista - katso kuvat! 19:20
12.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
13.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
14.
-
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia 18:20
15.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
16.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 14:16
17.
-
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan! 17:42
18.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
19.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
2.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
3.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 17:17
4.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
5.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
6.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
7.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
8.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
9.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 14:40
10.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
11.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
12.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
13.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
14.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
15.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
16.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
17.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
18.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
7.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
8.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
9.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
10.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
11.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
12.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
13.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
14.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.


Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon
Mikko Vesanen: Sisusta sauna uusiksi!
Minne katosi paperinkeräyskello?
Uppoa Kultahattu-elokuvan tunnelmaan ja sisusta 20-luvun hengessä - 4 vinkkiä!
Tällä ratkaisulla rakennat kukkapenkin halvalla mihin vain - katso kuvaohjeet
IS-lukijat avautuvat pihasuunnitelmista: "Pihalta lähtee nurmikko, hiirenkolot ja aikaansaamaton äijä
Minna Toivanen: Kotipuutarhuri, älä istuta vielä kesäkukkasia!
Asiantuntija varoittaa: Vältä nämä 9 yleisintä virhettä puutarhassa
Yllättävä tutkimustieto: Suomalaisten koti ei saa olla kuin sisustuslehdestä
Rakennusliitto varoittaa remontoijia: "Tikkailla työskentely on kiellettyä"
IS-lukijat paljastavat: Halusi tietää uskonnon ja vaati 50 euroa, että pääsee vuokra-asunnon hakijaksi
Tällainen on suomalaisten ihanne asuinalueeksi




