Coloradolaisperheen kotiin oli ilmestynyt uusia asukkaita heidän poissaollessaan.
CBS4 uutisoi Yhdysvaltain Coloradossa sattuneesta kummallisesta asumistapauksesta. Coloradon Littletonissa asuva Donovanin perhe on saanut luvan muuttaa takaisin kotiinsa, jonne muutti toinen perhe Donovanien poissaollessa.Laittomasti Donovanien kodissa asunut perhe majoittui talossa kahdeksan kuukauden ajan, kunnes oikeudenpäätöksellä heidät käskettiin poistumaan 48 tunnin sisällä.
Donovanien perheen isä Troy asui 12 vuoden ajan Littletonin Mabre Courtilla. Hän sai kuitenkin töitä kilpa-autoilu joukkueesta Indianasta. Donovan muutti töiden vuoksi pois Coloradosta maaliskuussa 2011 ja hänen vaimonsa Dayna sekä heidän kaksi lastaan seurasivat perässä elokuussa.
He yrittivät myydä taloaan kuukausia, mutta päättivät lopulta vain laittaa kotinsa talvikuntoon ja lähteä Indianaan.
Donovanien mukaan heidän oli tarkoitus palata lopulta takaisin Coloradoon. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Donovanien entinen naapuri ilmoitti Indianassa asuvalle perheelle, että joitakin toisia ihmisiä oli muuttanut heidän kotiinsa.
Perhe palasi Littletoniin ja pyysi uusia asukkaita poistumaan.
- Ilmestyimme talolle ja sanoimme heille: "Minä olen Troy Donovan ja tässä on vaimoni Dayna. Me omistamme tämän kodin", kertoi perheen isä CBS4:lle.
Talossa asunut perhe ei suostunut liikahtamaankaan, joten Donovanien oli pakko muuttaa sukulaistensa kellariin.
Talon uudet asukkaat, Veronica Fernandez-Beleta ja Jose Rafael Leyva-Caraveo väittivät ostaneensa kodin. He kertoivat Littletonin poliisille maksaneensa miehelle nimeltä Alfonso Carillo 5 000 dollaria, eli reilut 4 000 euroa talosta.
Carillo on entinen kiinteistönvälittäjä, jonka lupa on peruutettu. Häntä syytetään myös muista vastaavista "talokaupoista".
Dayna Donovan meni uudelleen tapaamaan kotinsa uusia asukkaita ja pyysi heitä poistumaan.
- Sanoin heille: "Tiedän, että se mitä teette, on laitonta. Haluaisin todella, että muuttaisitte pois tai nostamme syytteet teitä vastaan."
Lopulta tuomarin päätöksellä Donovanit saivat kotinsa takaisin.
- Olen surullinen, hämmentynyt ja ahdistunut, kertoi Veronica Fernandez-Beleta CBS4:lle.
Donovanit olivat kiitollisia siitä, että saivat poistua kellarista ja muuttaa vihdoinkin takaisin kotiinsa.
Katso uutisvideo aiheesta täältä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 13:41
2.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 13:39
3.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
4.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
6.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
7.
-
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä 11:33
8.
-
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen 12:58
9.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
10.
-
Kuolema lähellä: George Michael tippui autosta yli satasen vauhdissa moottoritiellä! 14:54
11.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
12.
-
Siwan kassakaappiryöstäjille iso saalis Turussa 13:08
13.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
14.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
15.
-
Kommentti: Sakottaa voi yksinkertaisestikin 13:48
16.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
17.
-
Laihduttaja, maistuuko broileri valjulle? Näin lisäät siihen makua! 13:53
18.
-
Hiiop: näin se Airbus liikkuu käsivoimin - katso päivän uutiskuvat 13:26
19.
-
Di Canion johtamistyyli puhuttaa - "psykopaattinen draamakuningatar" 14:09
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
5.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
6.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
7.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
8.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
9.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
10.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
11.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
12.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
13.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
14.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
15.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
16.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
17.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
18.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 20.5. 14:06
19.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
6.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
7.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.






