Poliisi on kuitenkin käskenyt pensaan poistettavan.
Richard Jackson on leikannut pensaansa keskisormea näyttävän käden malliseksi jo viimeisen kahdeksan vuoden ajan. Miestä on nyt käsketty muuttamaan puskaa, sillä naapuri on valittanut siitä. Jackson ei halua vaatimuksiin suostua.
Keski-Englannin Staffordshiressa asuva Jackson kertoo poliisin ottaneen häneen yhteyttä, sillä joku on valittanut hänen pensaastaan.
- Ilmeisesti yksi henkilö on loukkaantunut siitä ja poliisi sanoi puskan olevan rikos yleistä järjestystä vastaan.
Jackson ei aio muuttaa pensasta.
- En halua aiheuttaa ongelmia, enkä halua loukata ketään. Pensas on kuitenkin ollut pihallani kahdeksan vuoden ajan, enkä ymmärrä, miksi minun pitäisi kuunnella kenenkään muun käskyjä puutarhani muuttamiseksi.
Muut naapurit ovat kuitenkin ryhtyneet tukemaan Jacksonia, jotta pensaikko saisi jäädä paikoilleen. He ovat jopa aloittaneet "Pelastakaa puska" -kampanjan.
- Jos kaikki muut pitävät siitä ja ainoastaan yksi valittaa kahdeksan vuoden aikana, en usko että kyseessä on rikos yleistä järjestystä vastaan, sanoo Jackson.
Hän kertoo pensaasta tulleen jopa pieni nähtävyys hänen kotikylässään Tamworthissa.
Katso kuvat puskasta täältä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
2.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
3.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
4.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
5.
-
Selänne myönsi MTV3:lle: "Ensimmäiset hetket, kun ei ollut hauskaa" 07:28
6.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 07:07
7.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
8.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
9.
-
HS-gallup: Suomen suurin puolue vaihtui - tässäkö syy? 06:58
10.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
11.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
12.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
13.
-
Horoskooppi 19.6.2013 06:00
14.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
15.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
16.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
17.
-
Ilmaista Suomi-musiikkia netissä - listalla 40 000 kappaletta! 07:34
18.
-
Futissota Etelä-Koreassa: Iran-luotsilta karkasi mopo käsistä - katso video 18.6. 23:01
19.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
1.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
2.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
3.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
4.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
5.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
6.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 18.6. 15:01
7.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 18.6. 15:13
8.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
9.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 07:53
10.
-
Lumivarkaat iskivät Saariselällä - rikosilmoitus tulossa 18.6. 9:08
11.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
12.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
13.
-
Apteekkari: Lääkäri tilasi 120 000 yksikköä epoa - "hän oli selvästi hermostunut" 18.6. 11:25
14.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 18.6. 6:13
15.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
16.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
17.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
18.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
19.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
7.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
8.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
9.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde
Kaksi kikkaa: Näin hyttyset katoavat pihastasi
Onko saunasi Suomen kaunein? Osallistu kilpailuun ja voita kiuas!
Kysy Kaisalta: Mistä löydän sijoitusasunnon, joka poikii kunnolla rahaa?
Suomalaiset kertovat mökkihelvetistä: "Siitä alkoi liki 20 vuotta kestänyt painajainen"
Mökistä tuli murheenpesä: "Ensitöikseen hän ehdotti, että perustetaan mökkiviikot"
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan"
IS-lukijoiden kodin turhakkeet: "Popcorn-kone on sellainen, mitä en ostaisi"
Asiantuntija hometaloista: "kyse kansallisesta suuronnettomuudesta" - hintalappu 450 miljoonaa!
Marjukka on vaihtanut kotia 17 kertaa: "Tämä systeemi sopii ennakkoluulottomille"
Minna Toivanen: Suunnitteletko nyt puutarhaa? Ota tämä huomioon
Tässä ovat kesän suosituimmat grillit - katso TOP 10
Mitä mökillä voi tehdä? Paljasta parhaat puuhavinkkisi
Kuka haluaisi ostaa tämä asunnon? Breivikin koti myynnissä




