Tatu, Daniel, Taneli

Asuminen

Valikko

Asuminen

Pöytä herää henkiin

Muotoilija Susanna Salonen nojaa sohvapöytään. Hän herätti sen henkiin vanhoilla muotikuvilla.

- Löysin lehtikuvat töihini, kun kiertelin kirpputoreilla katselemassa tarjontaa ja huomasin, että myynnissä oli paljon vanhoja aikakausilehtiä, Salonen kertoo.

Artenomi kehitti kokeilemalla vanhojen kalusteiden päällystystekniikan.

Ensin hän asettelee kuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi ja tämän jälkeen lakkaa ne kiinni tuolin tai pöydän pintaan. Lakka on huonekalulakkaa, joten tuoli kestää kulutusta siinä missä kuvatonkin tuoli.

Salonen pitää varsinkin 50-luvun naistenlehdistä ja niiden kuvamaailmasta. Toinen viehättävä kuosi Salosen uusiohuonekaluissa on nimeltään "missä ukki luuraa". Ukki-päällinen syntyy, kun Salonen asettelee vanhoja Suomen Kuvalehden syntymäpäiväpalstan kasvokuvia vieriviereen.

Pönöttävistä kansakoulun opettajista ja rovasteista tulee andywarholmaista taidetta.

- Ainakin vanhasta tulee uutta, Salonen huomauttaa, aivan turhan vaatimattomasti. Salosen työt ovat kauniita, raikkaita ja kekseliäitä.

Taitavalle muotoilijalle on kuitenkin tärkeää, että hänen työnsä edistävät vihreitä arvoja. Kiteytettynä voi sanoa, että jokainen Salosen uudistama vanha pöytä vastaa pöydällistä pelastettua maailmaa.

- Olen miettinyt itsekseni, kuinka kauan ihmiset tulisivat toimeen niillä kaikilla pöydillä, tuoleilla ja tavaroilla, joita maailmassa jo on.

- Uskoisin, että menisi melko kauan, ennen kuin oikeasti tarvittaisiin uusia huonekaluja, Salonen miettii.

Salonen ei koekaan tarvetta keksiä pyörää, tai tässä tapauksessa pöytää, uudestaan. Uutta voi luoda myös vanhan pohjalta.

- Pöytähän on levy, jossa on jalat, Salonen huomauttaa.

- Kun me kyllästymme pöytäämme, haemme kaupasta uuden levyn ja jalat, vaikka voisimme uudistaa sen vanhan levyn ja saada näin asuntoon uutta.Salonen itse asuu niin kuin ajattelee.

Hänen kodissaan lähes kaikki on uusiokalusteita. Työhuoneeni puolestaan pursuaa vanhoja huonekaluja.

- Tilaustöiden lisäksi en ehdi työstää kaikkea haalimaani uudeksi, mutta en millään raaski heittää poiskaan löytämiäni tavaroita, Salonen nauraa.

Salonen nimittäin uskoo, että kaiken vanhan voi käyttää uudestaan. Ei ehkä kokonaan, mutta ainakin osittain. Jostain huonekalusta voi pelastaa oven, toisesta jalat ja näitä sitten yhdistelemällä voi luoda uusia esineitä.

Vasta pari vuotta alalla työskennellyt Salonen on pelastanut monen huonekalun "hengen". Viimeksi hän on muun muassa uudistanut lastenpöydän tilaajan mukanaan tuoman lastenkirjan sivuilla ja kukkapöydän värikkäillä ruusun kuvilla.

- Tämän työskentelytavan etu on myös se, että huonekalusta voi saada juuri sen näköisen kuin tilaaja haluaa, Salonen huomauttaa.

- Enkä toivo ihmisten innostuvan uusiokäytöstä oman työtilanteeni parantamiseksi, vaan kierrätyksen. Annan kyllä vinkkejä, jos joku haluaa itse laittaa tuolinsa uusiksi, Salonen huomauttaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  2. 2

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  3. 3

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  4. 4

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  5. 5

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  6. 6

    Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

  7. 7

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  8. 8

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  9. 9

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  10. 10

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  2. 2

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  3. 3

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  4. 4

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  5. 5

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  6. Näytä lisää