Onni, Sisu

Asuminen

Valikko

Asuminen

Anna Kortelainen eli kirkon kellojen kumussa

1978 otetussa valokuvassa äiti letittää 10-vuotiaan Annan tukkaa Turussa Vähä-Hämeenkadun kodin keittiössä. Tietokirjailija, filosofian tohtori Anna Kortelainen muistaa, että asuntoon kuului vartin välein viereisen Turun tuomiokirkon kellojen lyönnit.

- Kun asuimme Vähä-Hämeenkadulla, isoveljeni Tapani ja isosiskoni Outi olivat jo muuttaneet kotoa, Anna Kortelainen kertoo.

Tuovisen nelilapsiseen perheeseen kuului aina myös kissoja ja koiria. Yleensä molempia oli kaksi kappaletta.

Perhe muutti psykoanalyytikkona työskentelevän isän työn perässä ensin Helsingistä Vaasaan, josta he muuttivat Turkuun. Matti Tuovinen oli Kakolan vankimielisairaalan ylilääkärinä.

Hänellä oli myös kodin yhteydessä vastaanotto, jonne oli oma sisäänkäynti. Perheen äiti oli kotona hoitamassa neljää lasta.

Vähä-Hämeenkadun asunnossa oli seitsemän huonetta, joista yhdessä oli isän vastaanotto. Kaikista kadun puoleisista huoneista pääsi parvekkeelle. Makuuhuoneista oli näkymä pihalle. Anna ja hänen pikkusiskonsa Lotta nukkuivat samassa huoneessa kerrossängyssä.

- Leikimme toisessa huoneessa, jota alettiin kutsua romuhuoneeksi, Kortelainen kertoo.

"Romuhuoneessa" oli 70-luvun tyyliin räikeän turkoosi kokolattiamatto. Marimekon Unikko-verhoja asunnossa oli ruskeana, punaisena ja metsänvihreänä.

Unikko-verhoja monen värisinä

Anna Kortelainen muistaa lapsuudenkotinsa sisustuksesta myös itämaiset- ja paimentolaismatot sekä Skannon 50-luvun huonekalut, joita vanhemmat olivat ostaneet nuorenaparina velaksi. Äidin lapsuudenkodista, pappilasta, olivat tulleet vanha nahkainen sohva ja nojatuolit.

- Kirjastohuoneemme oli täynnä kirjoja. Meille lapsille ei koskaan sanottu, ettei saisi lukea. Saatoin lukea kirjan päivässä, sillä aloitin lukemisen heti koulusta tultuani.

Pikkusiskonsa kanssa Anna toimitti lehteä, mutta lukeminen oli hänelle lapsena mieleisempää kuin kirjoittaminen. Leikeistä hän kiinnostivat tyttömäiset leikit. Kun joululahjaksi tuli nukkekoti, se oli iso ilonaihe.

- Yhteisessä huoneessamme muuttelin jatkuvasti huonekalujen järjestystä, hän muistaa.

Isän työhuoneeseen pääsy kielletty

Isän vastaanottohuoneeseen lapsilta oli pääsy kielletty. Anna Kortelainen muistaa käyneensä isänsä valtakunnassa lapsena vain muutaman kerran.

Turussa Anna Kortelainen asui 20 vuotta. Vähä-Hämeenkadulta perhe muutti Sairashuoneenkadulle, Kakolan vankilan viereen. Nykyään Kortelainen asuu Helsingissä tyttärensä kanssa.

Omassa kodissaankin Kortelaisella on itämaisia mattoja, eikä koti tuntuisi hänestä kodilta ilman kirjoja.

- Yksi seinä on kirjahyllynä, se on ikään kuin kodin kantavana seinänä, Kortelainen toteaa.

Anna Kortelaiselta ilmestyy maaliskuussa tietokirja Eri kivaa!, jossa kerrotaan helsinkiläisten sinkkunaisten elämästä 1910-luvulla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

  2. 2

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  3. 3

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  4. 4

    Axl Smithin tuomioon jäi uhrien nimiä –  ainakin yksi haluaa poliisitutkinnan

  5. 5

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  6. 6

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  7. 7

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  8. 8

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  9. 9

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  10. 10

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  5. 5

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  8. 8

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

  2. 2

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  3. 3

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  4. 4

    Axl Smithin tuomioon jäi uhrien nimiä –  ainakin yksi haluaa poliisitutkinnan

  5. 5

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  6. Näytä lisää