Jutta

Asuminen

Valikko

Asuminen

Heidi Herala varttui Pajamäessä

Näyttelijä Heidi Herala oli vauva, kun perhe muutti Helsingin Pajamäkeen korkeaan kerrostaloon. 1960-luvulla Pajamäki oli hyvin moderni alue.

Pitäjänmäen vieressä oleva Pajamäki on kuitenkin monille tuntematon asuinalue, sillä se on säästynyt läpiajoliikenteen rasitteilta. Heralan viisihenkisen perheen kodissa oli neljä-viisi huonetta, keittiö ja parveke.

- Se oli tavallinen kerrostalokoti. Meillä oli rokokoo-huonekaluja, jotka ovat vieläkin olemassa. Osa sen aikaisista huonekaluista ovat nykyään vanhemmillani palvelutalossa, jotkut ovat meidän autotallissa, Heidi kertoo.

Heidi Heralan vanhemmat ovat näyttelijät Marja Korhonen ja Helge Herala.

Vanhoja valokuvia katsoessaan Heidi on huomannut, että heillä oli siihen aikaan todella värikkäät verhot keittiön ikkunassa. Todennäköisesti ne olisivat tänä päivänä muodikkaat retroverhot.

Kodin parvekkeesta Heidillä ei ole mielikuvaa, mutta hän on nähnyt jossakin valokuvan, jossa hän loikoilee parvekkeella korikehdossa pilkullisen peiton sisällä. Kyseinen korikehtokin on vieläkin jäljellä.

- Pajamäestä muistan Lassie-koiran, jota sain ulkoiluttaa. Isän kanssa käytiin vieressä olevalla Strömbergin alueella syöttämässä sorsia. Pajamäessä oli vallihautoja, joiden yli hypittiin - ja kaaduttiin, Heidi muistaa.

Pajamäen kodissa asui myös kotiapulainen Ritva Riski, sillä Marja Korhonen ja Helge Herala olivat jatkuvasti kiinni teatterin näytännöissä. Heidi muistaa hänet vaaleana ja kilttinä.

- Siihen aikaan lapset olivat valmiiksi kammattuja, kun vanhemmat tulivat töistä kotiin, Heidi naurahtaa.

Heralan perhe muutti suunnilleen viiden vuoden välein. Pajamäestä he muuttivat Munkkiniemeen. Heidi ei ole ihan varma, mitkä hänen muistoistaan liittyvät Pajamäkeen, mitkä Munkkiniemeen. Koska huonekalut pysyivät aina suunnilleen samoina, kodit olivat tunnelmaltaan samanlaisia.

- Asuimme luultavasti Munkkiniemessä, kun haimme lauantaiaamuisin läheisestä leipomosta ranskanleipää, jota syötiin punakuorisen juuston kanssa. Ranskanleivän kanssa sai aina juoda maitokahvia, Heidi muistaa merkittäväksi lapsuuden traditioksi.

Helge Herala teki perheelleen usein makkarakuppeja. Marja-äidin bravuuri oli kananmunakastike, jonka Heidi muistaa erityisen hyvänä, vaikka äiti itse on väittänyt, ettei hän osaa tehdä ruokaa.

- Jos illalla oli kaurapuuroa, sitä syötiin aamulla paistettuna, Heidi muistaa.

Kalanmaksaöljyn syömisen Heidi muistaa niin hirveänä kokemuksena, että hän hädintuskin pystyy syömään vieläkään kyseistä tuotetta edes pillereinä. 1960-luvulla apteekin hyllyt eivät notkuneet hyvänmakuisista vitamiinijuomista.

Heidi nauraa uuvuttavansa aina perheensä muistikuvillaan, jos he ajavat jonkin hänen lapsuudenkotinsa ohitse.

- Olen käynyt nyyhkimässä Pajamäessäkin, joka näyttää nykyään ihan erilaiselta, paljon hienommalta.

Heidi Herala ja Seppo Maijala asuvat nykyään Helsingissä kolmen lapsensa kanssa. Esikoinen Lauri on jo muuttanut kotoa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  7. 7

    Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

  8. 8

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  9. 9

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  10. 10

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. 6

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  7. 7

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  8. 8

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. Näytä lisää