Tuuli, Tuulia, Hilda

Asuminen

Valikko

Asuminen

Sisustuskone: Espoolainen kaksioasuja pani suurperheen kodin uusiksi

Lohjalaisten Siltasten suurperheen iso omakotitalo osoittautui työlääksi sisustettavaksi IS:n ja Igglon Sisustuskone-juttusarjassa.

Moni amatöörisisustaja jaksoi paneutua ensimmäisen kerroksen virtuaaliseen sisustamiseen, mutta yläkerran ja kellarin muokkaukseen ei enää riittänyt voimia. IS palkitsee parhaana sisustuksena espoolaisen Katja Suolahden, 42, esittämän suunnitelman.

- Tämä oli ensimmäinen kertani Sisustuskoneessa. Pidin sitä mielenkiintoisena, ja juutuin tunniksi sisustamaan ruoanlaiton lomassa, kertoo palvelualalla työskentelevä Suolahti.

Hänellä ei ole ammatillista sisustuskokemusta, mutta kolmen tyttären äiti joutuu jatkuvasti keksimään, miten saa kotiinsa järjestettyä tilaa. Suolahti asuu 57 neliön kaksiossa Leppävaarassa.

- Yritin sisustaa lohjalaiskodin käytännöllisesti ja asettua heidän asemaansa. Mietin, millaisia ihmisiä he ovat ja mistä ehkä pitäisivät, palkitsemisestaan yllättynyt virtuaalisisustaja sanoo.

IS vieraili Siltasten kotona lokakuussa. Tuolloin Satu ja Jani Siltanen kertoivat, miten ylivoimaiselta tuntunut talon kunnostusurakka oli uuvuttaa koko perheen. Vuonna 1955 rakennettua rintamiestyylistä taloa on remontoitu huone kerrallaan pienellä budjetilla, eikä loppua näy vieläkään.

- Yläkerran aulaan tuli juuri uusi oviaukko, ja alakerrassa Vernerin makuuhuone saatiin levytettyä, Jani Siltanen kertoo.

Seuraavaksi listalla on muun muassa alakerroksen makuuhuoneen kunnostusta, ovien laittoa ja kellariin johtavien rappusten seinien uusiminen. Puutavara on jo valmiina, joten talvi-iltoina ja -viikonloppuina ei tule ainakaan tekemisen puutetta.

- Lukijoiden tekemät sisustukset olivat mielenkiintoisia. Pidin esimerkiksi pianobaarista, jonka joku oli suunnitellut, Jani Siltanen arvioi.

- Emmeköhän me kuitenkin pysy tässä meidän omassa tyylisuunnassamme. Pidämme vaaleasta ja amerikkalaistyylisestä, kun taas monilla sisustajilla tuntui olevan moderni maku.

  • Koti
  • Sisustus

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

  7. 7

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  8. 8

    ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

  9. 9

    Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

  10. 10

    Mikael Granlund hurjassa vedossa – kova rajapyykki lähestyy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  8. 8

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  9. 9

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. Näytä lisää