Nestori

Asuminen

Valikko

Asuminen

Vuolukivi jyräsi tulisijojen komeuskisoissa

Suomalainen hankkii tulisijan kotiinsa tuottamaan lämpöä eikä niinkään luomaan romanttisia hetkiä.

Rakentaja.fi-sivuston kyselyyn vastanneista valtaosa oli hankkinut tulisijan tuottamaan lämpöä joko aktiivisesti tai tasoittamaan vuoden kylmimpien päivien lämmöntarvetta. Vajaa kolmannes vastaajista oli hankkinut tai hinkui tulisijaa luomaan tunnelmaa kotiinsa.

Kyselyn ohessa järjestetyn tulisijojen komeusäänestyksen suosikiksi nousivat vuolukiviset tulisijat, jotka kahmivat kokonaisuutena 40 prosenttia äänistä.

Kauneimmaksi tulisijaksi valikoituikin harmaasta vuolukivestä valmistettu Käpykolo. Tulikiven malli keräsi lähes neljänneksen annetuista äänistä. Toiseksi ja kolmanneksi äänestyksessä sijoittuivat kaakelipintaiset Juhani ja Nammi.

Yli puolet varsinaiseen kyselyyn vastanneista rakensi takkansa edelleen mieluiten paikan päällä tiilestä muuraamalla. Merkittävä ero aiempiin kyselyihin on kuitenkin se, että tiili saa yhä useammin pintaansa rappauksen tai tasoituksen.

Tulisijan hankkineista tai sen hankintaa harkitsevista noin 60 prosenttia piti varaavaa takkaa suosikkinaan. Rakentajista 26 prosenttia ja remontoijista 13 prosenttia oli hankkinut tai hankkimassa takkaleivinuunia.

Tulisija-kyselyyn vastasi kaikkiaan 1661 henkilöä. Kauneimpia tulisijoja äänesti 818 ihmistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  3. 3

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  4. 4

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  5. 5

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Perussuomalaisten piirijohtaja: Kiemungin erottaminen monen asian summa

  8. 8

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  9. 9

    Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

  10. 10

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  7. 7

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  3. 3

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  4. 4

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  5. 5

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  6. Näytä lisää