Torsti

Asuminen

Valikko

Asuminen

Vinkkejä parempaan uneen

Nukumme kolmasosan elämästämme, joten ei ole yhdentekevää minkälaisissa olosuhteissa lepäämme. Unen tehtävä on palauttaa mielemme ja kehomme tasapaino ja antaa uutta energiaa seuraavalle päivälle.

Liian vähäinen lepo kostautuu nopeasti, sillä huonosti nukkuvat ihmiset kärsivät muita enemmän heikentyneestä muistista, keskittymisvaikeuksista ja madaltuneesta vireyden tasosta. Siksi on tärkeää järjestää unelle optimaaliset olosuhteet.

Vuode on ehkä merkittävin yksittäinen unen laatuun vaikuttava tekijä, joten sen valintaan kannattaa kiinnittää huomioita. Erilaisia runkovaihtoehtoja löytyy vuodekehikoista aina hieronnoilla varustettuihin säätövuoteisiin.

Sähkötoiminnoilla varustetut kehikot tuovat lepomukavuutta pikemminkin hereillä olo aikaan, mutta liikuntarajoitteisille niistä on apua myös arjen toiminnoissa.

- Tärkein elementti vuoteessa on kuitenkin patja, jonka valintaan vaikuttaa nukkujan paino ja vartalotyyppi, kertoo Mailis Linnola Finlaysonilta.

Painavalle jykevämpi patja

Linnolan mukaan painavampi ihminen tarvitsee jykevämmän patjan. Sijauspatja puolestaan kannattaa valita vartalotyypin mukaan.

Oikeanlainen patja venyttää vartaloa ja mahdollistaa yön aikana lihaksiston täydellisen levon. Patjan on myötäiltävä vartalon muotoja, tuettava vyötäröä ja ristiselkää sekä joustettava lantion ja hartioitten alueelta. Patjavalinta on onnistunut, kun kylkiasennossa selkäranka on suorassa.

Jotta raajoilla on tarpeeksi tilaa liikkua, tulisi vuoteen olla riittävän leveä eli vähintään 90 senttimetriä nukkujaa kohden. Vuoteen vähimmäispituus on vartalon pituus plus 20 senttimetriä.

Jousitettu patja antaa perustuen, mutta yksilöllinen mukavuus syntyy sijauspatjan avulla. Sijauspatjan tarkoitus on myös suojata joustinpatjaa kulumiselta ja likaantumiselta.

Siksi sen päällysmateriaalin sekä täytteen tulee kestää kulutusta, mutta samalla sen pitäisi olla myös miellyttävä ja hengittävä. Keskimääräinen vaihtoikä joustinpatjalle on kymmenen vuotta ja petauspatjalle viisi vuotta.

Tyyny nukkumisasennon mukaan

Tyynyn valintaan vaikuttavat nukkuma-asento, hartioiden leveys ja patjan pehmeys. Pehmeällä patjalla ja selkäasennossa nukkuvan kannattaa valita matalampi tyyny. Paksumpi tyyny on paikallaan, jos patja on tukeva ja nukkuma-asentona on kylkiasento.

Peitettä valittaessa on otettava huomioon nukkujan lämmön tarve ja hikoileminen. Peiton tulisi haihduttaa kosteutta ja pitää samalla lämpö tallessa. Toiselle muhkea untuvatäkki on mieleisin vaihtoehto, toiselle riittää kevyt mikrokuitupeitto.

Lakanoista parhaita vuodevaatemateriaaleja ovat sileät, tiivispintaiset kankaat, kuten puuvillasatiini ja merseroitu puuvilla.

Kaikkien vuodetekstiilien tulisi kestää vähintään 60 asteen pesulämpötila, sillä pölypunkit, lika ja ihosta irtoava rasva peseytyvät pois vain korkeissa lämpötiloissa.

Näin nukut hyvin

1. Nuku riittävästi, noin 7-9 tuntia.

2. Vältä stressiä.

3. Elä säännöllisesti.

4. Liiku riittävästi.

5. Syö monipuolisesti.

6. Luo rauhoittavat nukkumaanmenorutiinit.

7. Pimennä ja hiljennä makuuhuone.

8. Hanki hyvä vuode ja vuodevaatteet.

9. Pidä makuuhuoneen ilma raikkaana siivoamalla.

10. Tuuleta huone ennen nukkumaanmenoa.

11. Paras nukkumalämpötila on noin 18 astetta.

12. Jos mahdollista, poista makuuhuoneesta sähkölaitteet.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  2. 2

    Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

  3. 3

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  4. 4

    Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  7. 7

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  8. 8

    Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

  9. 9

    Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

  10. 10

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  10. 10

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  2. 2

    Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

  3. 3

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  4. 4

    Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. Näytä lisää