Airi, Aira

Asuminen

Valikko

Asuminen

Burleskia pursuava koti

Sarianne Sahervon, 29, ja Petri Myllysen, 27, Tampereen keskustassa sijaitseva koti on ihanasti piilossa. Lukemattomia kertoja heidän kotikadullaan kävelleetkään eivät välttämättä arvaa, että keltaisen talon takaa löytyy myös yli sata vuotta vanha rakennus.

- Huomasin tämän talon joogakouluni ikkunasta. Aloimme saman tien seurata, josko täältä vapautuisi asuntoa, Sarianne Sahervo kertoo.

Haastatteluhetkellä hänen avopuolisonsa Petri on töissä noin kilometrin päässä, pariskunnan 1920-50-lukujen estetiikkaa myyvässä Vaudeville-liikkeessä.

Intohimo syttyi pikku hiljaa

Vintage-muodista eli menneiden vuosikymmenten tyylistä ja burleskista on tullut korkeakoulututkinnot suorittaneen pariskunnan intohimo ja elämäntapa pikku hiljaa.

- Kuulin burleski-sanan ensimmäisen kerran Skotlannissa syksyllä 2006. Muutama vuosi sen jälkeen tyyli alkoi näkyi jo tosi selkeästi Lontoon katukuvassa, Sahervo selittää.

Burleski eli karkean koominen ja liioitellun hullunkurinen tyylisuuntaus ulottuu niin teatteriin, kirjallisuuteen, muotiin kuin ylipäänsä estetiikkaan.

Sahervo ja Myllynen esiintyvät burleskitaiteilijoina, ja burleskityylisiä asusteita he käyttävät myös sisustuselementtejä. Heidän kotinsa seinillä keikkuu ties millä parodioivia julisteita.

Kampauspöytä vanhempien vintiltä

Esteetikkoparin onnela on sisustettu lattiasta kattoon menneen ajan tyyliin. Keittiön vitriinikaapissa silmiin pistävät uudet Taika-mukit, mutta muuten pari on ympäröinyt itsensä perintö- ja kirppishuonekaluilla. Molempien sukujen tarinat näkyvät myös valokuvissa.

- Kotiimme tuli viimeksi kampauspöytä vanhempieni vintiltä, Sarianne kertoo.

Taiteilijanimeä Mimi de Froufrou käyttävä Sarianne on lähdössä esiintymään tänä iltana. Hän valmistautuu keikkaansa isossa buduaarissa eli pukeutumistilassa.

Sariannen ja Petrin makuusoppi on erotettu buduaarista kevyillä verhoilla. Leveän sängyn ympärille on jätetty tyhjää tilaa.

- Liika on liikaa. Emme varmaankaan maalaisi esimerkiksi seiniä kimaltamaan, Sarianne sanoo.

Kotona pidetään burleski-treenejä

Makuusopen seinille ripustetut valokuvat henkivät levollisuutta ja harmoniaa.

- Olemme valtavan iloisia tästä kodista. Pääsimme muuttamaan vajaa vuosi sitten. Jo pelkkä neliömäärän kasvu yli kahdellakymmenellä oli iso asia, Sahervo toteaa.

Pariskunnan kauppa on suljettu maanantaisin. Silloin koti toimii myös Sarianne Sahervon ja Petri Myllysen burleskiesitysten harjoitusareenana.

Näin burleskikoti toimii

Kenen koti?Burleskitaiteilija- ja yrittäjäpariskunta Sarianne Sahervon ja Petri Myllysen koti.

Missä sijaitsee? Tampereella.

Neliöitä?75.

Mitä erikoista?Asunto sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, mutta silti siinä on piilopirtin tuntua.

Motto?"Beauty reveals everything, because it expresses nothing." (Kauneus paljastaa kaiken, koska se ei ilmaise mitään). Oscar Wilde.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  8. 8

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  9. 9

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. Näytä lisää