Visa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Villa Valo voitti

Villa Valo on kahminut koko potin Kuopion asuntomessujen yleisöäänestyksessä. Rantatontilla sijaitsevalle kivitalolle ropisi parhaat pisteet äänestyksen jokaisessa kolmessa kategoriassa.

Hyväksi kakkoseksi kirinyt Bassotalo Villa Oliver viehätti myös messukävijöitä sekä ulkoisesti että sisäisesti, sillä se napsi toisen sijan kaikissa äänestyksissä.

Pikku Pietari ylsi kolmoseksi sekä talo- että sisustuskisassa. Paras piha -äänestyksen kolmossija irtosi Talo Helmelle.

Rantakohteista tuli hittejä

Villa Valon voittoisa kulku oli nähtävissä jo keskikesällä. Kuopion Saaristokaupungissa sijaitsevan messualueen rantatonteista tuli pian hittejä messuvieraiden parissa.

Silti yleisöäänestyksen voitto tuli rakennuttajapariskunnalle puun takaa.

- Aika yllättävää, naurahti voitoista ilahtunut Marja Ylä-Herttuala.

Ylä-Herttualan omaa mieltä lämmittää kaikkein eniten uudessa kodissaan arkkitehtuurin ja sisustuksen onnistuminen.

Pinkit sohvat pannassa

Huoneistoalaltaan liki 300 neliön Villa Valo on yhdistelmä klassisen tyylikästä sisustusta ja persoonallista, aaltoilevaa arkkitehtuuria. Esimerkiksi Aalto-maljakkoa muistuttavaan takkaan arkkitehti Reijo Mitrunen sai kipinän rakennuttajapariskunnan flyygelistä.

- Emme halunneet kikkailuja, kuten pinkin tai limen väristä sohvaa. Halusimme harmonisen ja tyylikkään kokonaisuuden, jota voi ihailla vielä 20 vuoden päästä, Marja Ylä-Herttuala kommentoi kesällä (IS 15.7).

Löylyt komeassa rantasaunassa

Myös Villa Valon piha hurmasi vierailijat. Talon rantasaunalle pääsee hipsimään kivilaatoilla päällystettyä, leveää rantapolkua pitkin. Komeassa rantasaunassa otettujen löylyjen kirvoittamat hiet huuhdellaan Kallavedessä pulahtamalla järveen pitkältä laiturilta.

Yleisöäänestykseen otti osaa 6 650 kotitaloutta.

Heinä- ja elokuussa pidetyillä Kuopion asuntomessuilla vieraili kuukauden aikana 158 408 kävijää.

Näin äänestettiin

Paras talo & Paras sisustus

1. Villa Valo2. Bassotalo Villa Oliver3. Pikku Pietari

Paras piha1. Villa Valo2. Bassotalo Villa Oliver3. Talo Helmi

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Junat myöhässä koko maassa tietotekniikkavian takia

  7. 7

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  8. 8

    Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

  9. 9

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  10. 10

    Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  8. 8

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. Näytä lisää