Sampsa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Karu totuus Suomen nuorista: Tästä tilastot vaikenevat

Nuorten asunnottomuus on paljon pahempi ongelma kuin tilastot näyttävät.
Virallisten tilastojen mukaan Suomessa oli viime vuonna 1 375 alle 25-vuotiasta nuorta, joilla ei ollut vakituista osoitetta. Heistä suurin osa majailee kavereiden tai sukulaisten nurkissa joitakin viikkoja tai kuukausia.

Todellisuudessa ongelma on paljon pahempi.

Nuorisoasuntoliiton pääsihteerin Olli Joensuun mukaan noin 300 nuoren joukko on joutunut pysyvästi kadulle.

- Heidän asunnottomuutensa on vähän erilaista kuin metsien miehillä. Jotkut ovat hätämajoituksessa, jotkut nukkuvat rappukäytävissä. Eräs asiakas kertoi juuri, että hän on asunut lähinnä Helsingin Kampin linja-autoasemalla.

Nuorten asunnottomuus näkyy tilastoissa huonosti. Joensuun mukaan heitä voi olla kaksi tai kolme kertaa enemmän kuin tilastot kertovat. Esimerkiksi Lahdessa heitä ei ole yhtään, mutta kentällä olevien työntekijöiden arviot liikkuvat kymmenissä.

Asunnottomuus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, jossa asuu yli puolet koko maan nuorista kodittomista. Syitä asunnottomuuteen on monia. Uudelle paikkakunnalle muuttava ei saa välttämättä heti asuntoa, parisuhteen hajoaminen pakottaa lähtemään kaverin nurkkiin tai yksinkertaisesti asunnon hinta on liian kova.

- Joillakin on syynä päihde- tai mielenterveysongelmat, mutta toisaalta asunnottomuus myös synnyttää niitä, Joensuu kertoo.

Nuorten asumiseen keskittyvän järjestön pääsihteeri kertoo, etteivät asunnottomat nuoret osaa usein hakea apua. Monet tietävät, missä vuokra-asunnoista ilmoitellaan, mutta asunnon hakeminen osoittautuu liian vaikeaksi.

- Asunnottomuutta hävetään. Tiedän esimerkiksi työssä käyviä nuoria, jotka eivät kerro asunnottomuudestaan työpaikalla kenellekään.

Yhä useampi menettää luottotietonsa pikavippien ja maksamattomien laskujen takia, eikä esimerkiksi monissa kaupungeissa ole asiaa kaupungin asuntojonoon ilman kunnossa olevia luottotietoja.

Nuorisoasuntoliitto ottaa vuokralaisiksi myös heitä, joilla on maksuhäiriömerkintä. Heitä on asunnon saajista jo noin puolet. Asunto pystytään järjestämään vuosittain noin tuhannelle uudelle hakijalle, mutta hakijoita on 12 000 - 13 000.

- Asunnottomuus uhkaa paisua, ellei edullisia vuokra-asuntoja rakenneta lisää, Joensuu tiivistää.

Nuorten asunnottomuusongelman nosti vastikään esiin Ylioppilaslehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    7. 7

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomalaishyökkääjälle yllätyskutsu NHL:ään – ”Katsotaan, miten ehdin hallille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää