Henri, Henna, Heikki

Asuminen

Valikko

Asuminen

Huuda omaksesi keräilyharvinaisuus designhuutokaupassa

Valion designmaitotölkit tulivat kauppoihin marraskuussa 2011. Kampanja jatkuu nyt huutokaupalla, jossa kaupataan muun muassa Eero Aarnion grafiikkaa ja Klaus Haapaniemen akvarellimaalaus. Huutokaupan tuotto menee hyväntekeväisyyteen.
Tölkkien kahdeksan suomalaista muotoilijaa ovat luovuttaneet huutokauppaan varta vasten tekemänsä uniikkityöt, jotka ovat huudettavana viikon ajan 22.1.2012 alkaen. Huutokaupan tuotto ohjataan lyhentämättömänä SOS-Lapsikylä ry:n toimintaan Suomessa.

Huudettavat työt

1. Kalustemuotoilija ja sisustusarkkitehti Eero Aarniolta on huudettavana harvinaista uniikkigrafiikkaa: pop-lehmä sarjistyyliin.

2. Angry Birds -kuvittaja Tuomas Erikoinen on luovuttanut huutokaupattavaksi alkuperäisen maitotölkkinsä aihion, johon hän on luonnostellut tölkin designia sen suunnitteluvaiheessa.

3. Vaatesuunnittelija Tiia Vanhatapion prätkärotsi maitoaiheisine iskulauseineen on taipunut grafiikan muotoon.

4. Vaatesuunnittelija ja elokuvantekijä Paola Suhosen käsialaa ovat kaksi yhteensopivaa uniikkilaukkua, joihin on painettu Suhosen tölkistä tuttu nostalginen kanavatyöprintti.

5. Keraamikko ja muotoilija Oiva Toikka suunnitteli huutokauppaan ulottuvuuksiltaan maitotölkin mittaisen lasikuution, joka on saanut inspiraationsa Toikan Valiolle suunnitteleman tölkin mustavalkoisista lehmistä. Toikan Iittalalle suunnittelemassa vuoden 2012 vuosikuutiossa on sama aihio.

6. Muotoilija ja sisustusarkkitehti Kristiina Lassuksen vedos tölkin designista jatkaa itämaisen meditaation ja pohjolan valon kohtaamisen linjaa.

7. Kuvittaja Klaus Haapaniemen tölkkiin ihastunut voi huutaa tyylitellyn akvarellimaalauksen taiteilijan omasta Putte-kissasta, joka esiintyy myös Haapaniemen tölkissä.

8. Arkkitehti Jenni Reuterin tölkin ladon tunnelma taipuu tuoksuvalle puukappaleelle vedostetuksi valokuvaksi.

Huutokauppa käynnissä 22.–29.1.2012

Huutokaupattaviin uniikkiteoksiin voi tutustua maanantaista 16.1.2012 alkaen osoitteessa www.valio.fi/maito.  

Huutokauppaan pääsee samasta osoitteesta ja se on käynnissä sunnuntaista 22.1.2012 klo 9.00 sunnuntaihin 29.1.2012 klo 19.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Vihannesten muovitarroja korvataan lasermerkinnällä – brittikauppa törmäsi erikoiseen ongelmaan

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    10. 10

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. Näytä lisää