Visa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Päivi Lipponen: Töölössä arki on helpompaa

Päivi ja Paavo Lipponen asuvat tyttäriensä kanssa huutomatkan päässä eduskuntatalosta Helsingin Dagmarinkadulla. Päivi Lipposen esikoistytär on jo muuttanut kotoa pois.
- Oli sattumaa, että löysimme sopivan asunnon juuri täältä. Emme todellakaan etsineet asuntoa eduskuntatalon läheltä, Päivi Lipponen kertoo.

Niin onnekkaasti kuitenkin kävi, että Päivi Lipposelle tuli lyhyt työmatka, kun hänet valittiin 2007 Sdp:n kansanedustajaksi. Dagmarinkadulle he olivat muuttaneet 2003.

Ennen Etu-Töölöön muuttoaan Lipposet asuivat pääministerin asunnossa Kesärannassa, mikä on hyvin erilainen ympäristö kuin Etu-Töölö.

- Olemme viihtyneet täällä hyvin, Päivi Lipponen kertoo.

Onko Helsingin keskusta hyvä vaihtoehto lapsiperheelle?

- Kun lapset olivat pieniä, heitä piti viedä kouluun, tarhaan, harrastuksiin ja kavereiden luokse. Toisenlaisella asuinalueella lapset voivat liikkua aikaisemmin itsenäisesti, Päivi Lipponen mainitsee keskusta-asumisen miinukseksi.

Toisaalta hän on huomannut, että koulujen, harrastusten ja palveluiden läheisyys helpottaa arjen sujumista.

- Kaupassa, pankissa ja suutarissa pystyy käymään kävellen. Lähiöissä palvelut ovat keskittyneet yhteen pisteeseen, joka on monille kaukana kotoa, Lipponen tietää.

- Arki olisi hankalampaa, jos ruokakauppaan pitäisi mennä autolla tai bussilla. Silloin joutuisi junailemaan perheen auton käyttöä, eikä bussilla liikkuminen olisi ollut varsinkaan pienten lasten kanssa helppoa.

Perheen kotona asuvat tytöt eivät vielä liiku keskustan iltaelämässä, mutta kun menovaihe alkaa, heillä on ainakin lyhyt matka kotiin.

Lapsuudessaan Päivi Lipponen asui monessa paikassa. Helsingissä hän on asunut mm. Jollaksessa ja Laajasalossa. Töölössä hän on hiukan kaivannut mahdollisuutta lähteä hiihtämään kotiovelta.

- Keväisin kaipaan pihatöiden tekemistä ja kukkien istuttamista. Olisi kiva myös laittaa ruokaa omalla pihalla, hän miettii.

Lipposten asunnossa ei ole parveketta, joten kesäiset kahvittelutkaan eivät onnistu ulkoilmassa - paitsi jos lähtee kahvilaan. Päivi Lipposen lempikahvila on lähinurkilla kahvila Marocco.

- Hietalahden uimarannan suunnalla on hyvä jäätelökioski, josta saa italialaista kotijäätelöä, Lipponen mainitsee.

Kävelymatkan päässä on useita hienoja paikkoja, muun muassa Musiikkitalo, Ooppera, Hakasalmen huvila ja Uimastadion.

- Tykkään kävellä Hietaniemen rannassa, Lipponen mainitsee yhdeksi lempipaikakseen.

Rajasaaressa Päivi Lipponen käy usein saunomassa ja uimassa. Töölössä asumisen yksi parhaista puolista on, että kävelymatkan päässä ovat merenranta, puistot ja kaikki palvelut.

Myös perheen Onni-koira on tyytyväinen lenkkimahdollisuuksiin. Koirapuiston sosiaaliseen elämään Onni on liian ärhäkkä.

- Onni kuvittelee olevansa isompi kuin mitä hän on, Päivi Lipponen kertoo perheen länsi-ylämaanterrieristä.

Helsinki, Etu-Töölö

PÄIVI LIPPOSEN PLUSSAT
+ Palvelut kävelymatkan päässä
+ Lasten koulut ja harrastukset lähellä
+ Kivoja puistoja

PÄIVI LIPPOSEN MIINUKSET
- Saaste, nokea tulee sisälle
- Kesäöisin hulinaa lähikaduilla

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      IS:n lukijat äänestivät: Abdul Tuisku on Putouksen uusista sketsihahmoista hauskin!

    8. 8

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    9. 9

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    10. 10

      ”Kyllä me nyt vain odotamme tässä, että juna lähtee” – Järjestelmävika sai matkustajat hämmennyksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää