Tatu, Daniel, Taneli

Asuminen

Valikko

Asuminen

Mikä kumma tämä on? Katso viikon kirpparilöytö

Tämä sisustuslöytö ei miellytä ainoastaan retrokeräilijän silmää, vaan on oikeasti hyödyllinen kapistus kodin kunnossapidossa.
Viime viikon sisustuslöydöksi valikoitunut palloimuri on jäänyt erikoisen ulkomuotonsa ansiosta monen mieleen 60-luvulta. Imuri muistuttaa enemmän ufoa kuin siivousvälinettä.

- Löysin tämän Hoover Constellation-palloimurin joku aika sitten huuto.netistä. Hinta oli 15 euroa, kertoo retroimurin omistaja Markus Nieminen.

Omistajan mukaan imuri toimii ja on toiminut jo vuodesta 1967 lähtien.

- Myyjän mukaan imuri oli kuulunut hänen isälleen.

Imuriin saa vielä tänä päivänäkin pölypusseja. Suulake on käännettävä riippuen siitä imuroidaanko mattoja vai lattioita. Imuletku on venyvä, joten itse imuria ei tarvitse liiemmin liikutella siivouksen aikana.

Ilta-Sanomien viikon sisustuslöytö - lähetä kuva

Ilta-Sanomat etsii lukijoiden edullisia ja mielenkiintoisia sisustuslöytöjä.
Löysitkö kotiisi edullisesti jotain omasta mielestäsi kiinnostavaa kirpputorilta, osto- ja myyntiliikkeestä tai vaikka huutokaupasta?

Lähetä kuva löydöstäsi ja kerro sen tarina, hinta sekä ostopaikka osoitteessa http://lukijat.iltasanomat.fi/uusi/ . Kuvan ja tiedot voi lähettää myös kännykästä MMS-viestinä numeroon 13456.

Pääset katsomaan tähän mennessä lähetettyjä löytöjä lukijan kuvista.

Viikon paras sisustuslöytö esitellään Ilta-Sanomien netin Asuminen-teemasivuilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. 6

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    7. 7

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    8. 8

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    9. 9

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    10. 10

      Video: Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitshkoa vastaan sai sinetin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. Näytä lisää