Heli, Heljä, Helinä

Asuminen

Valikko

Asuminen

Venäläisten mökkitemppu järkytti suomalaisen pariskunnan

Suomalaispariskunta järkyttyi, kun he löysivät mökkinsä myynti-ilmoituksen venäläiseltä verkkosivulta.
Jyväskyläläiset Marika Rantanen ja Jukka Virtanen eivät olleet uskoa silmiään, kun he näkivät toissapäivänä oman kesäasuntonsa myytävänä venäläisellä nettisivulla.

- Se oli aikamoinen järkytys. Miten tällaista edes voi meidän tietämättämme tapahtua, Rantanen ihmettelee.

Suomalaispariskunnan mökkiä 159 000 euron hintaan kauppaava ilmoitus löytyi waytoestate.ru-sivustolta. Sivustolla on suomalaismökeille oma osastonsa, ja lisäksi myynnissä on suomalaisia omakotitaloja sekä kerrostalohuoneistoja.

Rantanen suomensi venäjänkielisen myyntitekstin nettikäännöskoneen avulla.

- Kaikki mökin tiedot - rakennusten neliömäärät, tontin pinta-ala ja rantaviivan pituus - ovat oikein. Jostain papereista ne on siihen kaivettu.

Ilmoituksen löytyminen

Pariskunta on vuokrannut Varkauden Kangaslammella sijaitsevaa mökkiään sekä suomalaisille että venäläisille. Myynti-ilmoituksen huomasi yksi vuokraamisesta kiinnostunut.

- Hän tiedusteli vuokraamista ja kysyi samalla, onko mökki myynnissä. Kun vastasimme, ettei ole, hän kertoi nähneensä mökkimme venäläisellä sivustolla ja välitti meille linkin.

Hämmästys oli melkoinen, kun linkki vei sivustolle, jonka kuvassa komeili oma mökki myytävänä.

- Kuva ei ole meidän ottamamme. Ilmeisesti sen on kuvannut viime kesänä vuokralla ollut venäläinen porukka. Olisiko sellainen veivaus kyseessä, että venäläiset myyvät olematonta ja koettavat huijata käsirahaa.

Virtanen otti eilen yhteyttä poliisiin. Vanhempi konstaapeli
Satu Virtanen sanoo, että rikosilmoitus tulee tehdä siltä varalta jos valheellisesta myynti-ilmoituksesta koituu seurauksia.

- Petoksen yritys toteutuu käytännössä jo nyt, jos ilmoitus on laadittu oikeilla kuvilla ja tiedoilla, Satu Virtanen kommentoi.

Kiinteistöfirma Uralin takana

Jyväskyläläisten Jukka Virtasen ja Marika Rantasen valemyynti-ilmoitukseen joutunut kesämökki sijaitsee Varkaudessa Pohjois-Savossa. He haluavat varoittaa muita mökinomistajia huijausyrityksistä.

Suomalaismökkiä kaupitteleva waytoestate.ru-nettisivusto kuuluu Region-Market-nimiselle yritykselle, jonka mainoslauseena on "luotettavuus - aikojen saatossa testattu".

Kiinteistövälitysfirma toimii Uralin takana Jekaterinburgissa. Nettisivujen mukaan firmalla on välitettävänään Venäjän lisäksi asuntoja ja kiinteistöjä yli 30 eri maasta.

Ilta-Sanomat ei onnistunut eilen saamaan Region-Marketilta vastausta siihen, miten suomalaispariskunnan kesämökki oli päätynyt heidän sivuilleen myytävien mökkien joukkoon.

Yrityksen puhelimeen vastannut mies kertoi, ettei hän hoida ulkomaalaisia kohteita eikä tiedä niistä mitään. Hän lupasi kuitenkin selvittää asiaa ja pyysi lähettämään kyselyn sähköpostilla. Vielä eilisen aikana vastausta ei ehtinyt tulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    5. 5

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    5. 5

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    6. Näytä lisää