Kyllikki

Asuminen

Valikko

Asuminen

Top 10 suomalaista suosikkimökkiä rannalla - katso lista ja kuvat

IS listasi 10 myynnissä olevaa suosikkimökkiä Suomessa.
Hämeenlinnan Lammilla, luonnonrauhan ja hiljaisuuden keskellä, seisoo jykevä rakennus. Kuohijärven rannassa sijaitsevan rakennuksen päästä löytyy laituri venepaikkoineen.

Pihapiirissä on myös grillikatos, jonne suurempikin porukka mahtuu maistelemaan makkaraa lämpimässä kesäillassa. Hämeenlinnalainen Olli Leino pisti vakituiseen asumiseenkin soveltuvan huvilatyyppisen mökkinsä myyntiin, koska se kävi kahdelle ihmiselle liian suureksi. Perheen lapset ovat jo maailmalla.

- Meillä on omakotitalo Hämeenlinnassa, joten huvilalla ei tule enää käytyä, Leino kertoo.

IS listasi Oikotie.fi-sivuston suosituimmat myynnissä olevat, vesistöjen läheisyydessä sijaitsevat kesämökkikohteet. Listalla on kesänviettopaikkoja 33500 eurosta 275000 euroon saakka.

SKV Kiinteistövälitys Oy:n kenttäjohtajan Marko Vierron mukaan parhaiten kaupaksi käyvät koko Suomessa 100000-150000 euron arvoiset mökit.

Vierto sanoo, että suomalaiset eivät unelmoi miljoonien eurojen arvoisista huviloista, vaan suurimmalle osalle riittää oma rauha järven rannalla.

Eniten kiinteistönvälittäjiltä kysellään mökkejä isojen ja suosittujen vesistöjen läheisyydestä.

- Perusvaatimuksia ovat sähkö, sisä-wc, ranta ja järvi, jossa pystyy uimaan ja veneilemään, Vierto luettelee.

Vierto sanoo, että mökkiä halajavat useimmiten lapsiperheet ja eläkeläiset.

- Mutta mukana on myös sinkkumökin ostajia ja lapsettomia pariskuntia.

Kiinteistömaailman Asunto- ja Metsätori Oy:n toimitusjohtaja Seppo Kairikko on Vierron kanssa samoilla linjoilla.

- Ihmiset haluavat omaan rauhaan, eivät naapurimökkiä ihan viereen, Kairikko sanoo.

Suomalaisten top 10 mökit

Hämeenlinna: 81,9 m2, 375000 euroa
Kouvola: 64 m2, 98000 euroa
Asikkala: 53 m2, 275000 euroa
Helsinki: 12,5 m2, 33500 euroa**
Asikkala: 15 m2, 57000 euroa
Kouvola: 35 m2, 89000 euroa*
Sysmä: 45 m2, 148000 euroa
Loviisa: 140 m2, 180000 euroa
Heinola: 27 m2, 50000 euroa
Kouvola: 41 m2, 139000 euroa*

*tarjouskauppa
**rantaoikeus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Nämä kuvat kertovat suomalaisesta rehellisyydestä – olympiapomoja yritettiin hurmata solmioneuloilla ja suklaalla

    8. 8

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    6. Näytä lisää