Matti, Matias

Asuminen

Valikko

Asuminen

Hinta 50 000 euroa: Paniikkihuoneeseen rosvoilta turvaan

Jos rosvot hyökkäävät yöllä asuntoon, kansalaisen ei tarvitse jäädä heidän armoilleen. Sitä varten on kehitetty paniikkihuone.
Sellainen on näytteillä Tampereen turvallisuusmessuilla ensimmäistä kertaa Suomessa.

Paniikkihuoneeseen voi mennä roistoilta turvaan ja poliisin saapumista odottelemaan. Paniikkihuoneeseen on mahdoton murtautua järeilläkään työkaluilla.

- Seinään on todella vaikea tehdä reikää, kertoo Panic Room ltd:n toimitusjohtaja Paul Weldon.

Poliisilta tulee päivittäin tiedotteita, että rosvot ovat tunkeutuneet taloon yöllä asukkaiden nukkuessa.

Miljonäärien perillisten kaappauksella on uhkailtu ja onpa yksi teko toteutettukin.

- Jos on pienikin uhka tällaisesta, niin minä ainakin laittaisin kotiini paniikkihuoneen, kertoo Suomessa tuotetta markkinoiva Harri af Hällström.

- Sen voi verhoilla huomaamattomaksi. Ulkopuolinen ei näe, mistä siinä on kysymys.

Tähdillä backstagella

Paniikkihuonetta voi käyttää esimerkiksi vip-henkilön suojeluun. Se voi olla suuren tähden keikkapaikalla backstagella. Jos jotain härdelliä syntyy, stara voi mennä sinne turvaan.

Suurimman turvaluokituksen paniikkihuoneet kestävät pommin. Tampereen turvallisuusmessuilla esillä oleva malli kestää Magnumin laukauksen. Dirty Harry ei saisi siihen reikää Magnum 44:lla.

Suuressa maailmassa paniikkihuoneita on poliitikkojen ja raharikkaiden turvana.

- Britanniassa jalkapallotähdillä on paljon käytössään paniikkihuoneita, kertoo Paul Weldon.

Suomessa ei tiettävästi ole myyty vielä yhtään paniikkihuonetta.

- Tai jos joku on niitä hankkinut, niin he eivät hirveesti huutele, sanoo messujen projektipäällikkö Mikael Wänskä.

Paniikkihuone ei ole tarkoitettu aivan tyhjätaskuille. Tampereella esillä olevan mallin hinta on 50 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    8. 8

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    9. 9

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    7. 7

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. Näytä lisää