Laura

Asuminen

Valikko

Asuminen

Ethän ole lotraaja? Näin säästät vettä

Kun et lotraa kylppärissä, säästät selvää rahaa! Esimerkiksi mahdollisen pönttövuodon voi testata helposti.
Taloyhtiön vastikkeesta lähes puolet kuluu energiaan ja veteen. Vettä kulutetaan hyvin vaihtelevia määriä, mutta keskimäärin yksi suomalainen käyttää 155 litraa vettä vuorokaudessa.

Vedenkäytön tavoitetaso on 130 litraa vuorokaudessa, joten omaan vedenkulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Kun kaikki taloyhtiössä ottavat vastuun vedensäästämisestä, se näkyy vastikkeessa.

Peseytyminen
Eniten vettä kuluu peseytymiseen, 60 litraa vuorokaudessa. Vaikka suihkussa käynti onkin usein miellyttävä rentoutumishetki, voi vettä silti säästää.

Hana kannattaa sulkea hiustenpesun ajaksi, eikä liian kuumaa suihkua kannata suosia. Siitä kärsivät sekä iho että luonto. Myös hampaiden pesun yhteydessä kannattaa välttää turhaa lotraamista. Yksi mukillinen vettä riittää hyvin.

Vuotavat hanat ja pönttö
Vuotavat hanat saattavat olla merkittävä yksittäinen vedenkulutukseen vaikuttava seikka. Huoltoyhtiölle kannattaa ilmoittaa heti, jos huomaa joko vesihanan tai WC-pöntön vuotavan.

Jatkuva vuoto saattaa aiheuttaa jopa tuhansien eurojen lisälaskun, mikä näkyy kaikkien yhtiövastikkeessa. WC:n pienenkin vuodon voi helposti testata asettamalla vessapaperinpalan pöntön sisäseinälle ja seuraamalla, kastuuko se.

Pyykääminen
Pyykkiä pestessä tärkeintä on kiinnittää huomiota tekstiilien hoito-ohjeisiin ja pyykin likaisuusasteeseen sekä pesulämpötilaan: arkipyykille riittävät hyvin eko- ja lyhytohjelmat. Huomioi myös, että pyykkäyksen sähkönkulutus puolittuu, kun pesulämpötila laskee 60 asteesta 40:een. Muista lisäksi pestä ainoastaan täysiä koneellisia ja annostella pesuainetta annosteluohjeen mukaan.

Lähde: Isännöintiliitto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    6. 6

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    9. 9

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    6. Näytä lisää