Aslak

Asuminen

Valikko

Asuminen

HS: Helsingin uudessa opiskelija-asunnossa vakava rakennusvirhe

Jätkäsaaren opiskelija-asunnot ovat jääneet kosteaksi rakennusvirheen takia. Vettä on tippunut jopa 26 asuntoon, kertoo Helsingin Sanomat.
Suurin osa vaurioista johtuu asuntojen ontelolaattoihin jääneestä kosteudesta. Onteloista vesi on tippunut lattioiden ja kattojen läpi 26 asuntoon. Lisäksi parissa asunnossa on huomattu putkivuotoja.

Rakennusyhtiö NCC on myöntänyt rakennusvirheen. Etelä-Helsinkiin rakennetun talon teetti Helsingin opiskelija-asuntosäätiö Hoas.

Helsingin Sanomat kertoo, että lähellä Hoasin taloa sijaitsee Lemminkäisen rakentama hitastalo, joka kärsi viime syksynä myös samankaltaisista ongelmista. Sielläkin ontelolaattoihin oli jäänyt vettä.

Erikoistutkija Jouko Törnqvistin mukaan rakenteista tihkuva kosteus voi pahimmillaan aiheuttaa homeongelmia.

- Silloin tällöin elementit jäävät työmaalla peittämättä tai luotetaan, että ne kuivuvat nopeasti. Mutta tällaista ei luonnollisestikaan pitäisi tapahtua, sanoo Törnqvist Valtion teknillisestä tutkimuskeskuksesta.

Muokattu 10.5.2013: Alkuperäisessä artikkelissa ollut kuva rakennuksesta ei liittynyt juttuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      Omistaja huomasi autossaan valon: Sisältä nousi tuntematon mies lumiharja kädessään

    10. 10

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. Näytä lisää